Naiset ovat saaneet osallistua sotilaalliseen maanpuolustukseen Suomessa nyt 17 vuoden ajan. Kuten kaikissa muutoksissa, alussa ilmeni epäluuloja jotka myöhemmin muuttuvat kokemuspohjaisiksi mielikuviksi. Tarkastellaanpas hetki mitä siis on tapahtunut.
Elisabeth Rehn asetti puolustusministerikaudellaan parlamentaarisen toimikunnan pohtimaan, tulisiko sotilaallinen maanpuolustus avata naisille. Mainittakoon tässä yhteydessä että ministerikautensa alussa Rehn itse oli vähintäänkin varautunut, ellei skeptinen koko asialle, mutta perustellusti koki tarpeelliseksi selvittää pitäisikö naisille sallia asepalvelus tai sotilaan ammatti. Keskustelu aiheesta kävi aikanaan kuumempana kuin nykyään, perusteluja puolesta ja vastaan esitettiin useilta tahoilta. Selvityksen lopussa toimikunnan puheenjohtaja Kaarina Buure-Hägglund tiivisti asian: millä oikeudella kukaan kieltää naista puolustamasta kotiaan tai perhettään?
Selvitystyön perusteella eduskunta äänesti asiasta helmikuussa 1995, 103 kansanedustajaa puolesta, 66 vastaan. Samana vuonna ensimmäiset naiset astuivat palvelukseen. Tällä hetkellä yli 5000 naista on koulutettu reserviin ja pisimmälle urallaan edenneet ovat majureita, niin kadettiupseereina kuin erikoisupseereinakin. Naisista n. 70% on saanut johtajakoulutuksen. Tänä vuonna hieman yli 700 naista haki asepalvelukseen.
Naisten palvelus ei sinänsä ole aiheuttanut merkittäviä ongelmia. PV:ssä on aika harvassa esimerkiksi seksuaalisen häirinnän tai muun syrjinnän tapaukset. Joissakin joukko-osastoissa tilojen vähäisyys on aiheuttanut sen, että varusmiehet elävät hieman ahtaammin kun naisille tulee varata erilliset tilat. Sama koskee suihku- ja WC-tiloja. Ihmisten ollessa kyseessä, miesten ja naisten ollessa samoissa tiloissa syntyy luonnollisesti suhteita, seksiä ja eroja mutta omat kokemukset eivät tue näkemystä että nämä olisivat organisaatiolle ongelmallisia.
Naisista ei siis järjestelmälle ole ollut merkittävästi haittaa, mutta onko ollut sitten hyötyä?
Saman 17 vuoden aikana miehiä on koulutettu reserviin yli 450 000 (keskiarvolla 27 000 p.a.), naisten osuus on ollut siis reilun prosentin. Sijoitetussa reservissä naisten osuuden voisi olettaa olevan jossakin 1-2% välillä. Fysiologisista (ja omasta mielestäni osittain psykologisista) eroista johtuen naisten käyttökelpoisuus kaikissa sotilaan tehtävissä ei ole ihan samalla tasalla kuin keskimääräisen miehen, toisaalta toisissa tehtävissä sen voi olettaa olevan parempikin. Palvelukseen astuvat naiset ovat ehkä keskimääräistä varusmiestä isänmaallisempia, vaikkakin joukossa on paljon myös itselleen tai muille todistelijoita (kyllä minäkin pystyn) ja ns munahaukkoja, joiden pääasiallinen motivaatio pysyä aitojen sisäpuolella vaikuttaa olevan romanssit poikien kanssa. Pääsääntöisesti naiset sulautuvat joukkoon siinä missä kuka tahansa muukin, onneksi heille ei myöskään juurikaan anneta sukupuolensa vuoksi erityisiä etuja.
Naisten läsnäolo joukossa aiheuttaa epäilemättä havaittavia vaikutuksia. Miehet tyypillisesti käyttäytyvät hieman paremmin naisten läsnäollessa. Jotkut kokevat tarpeelliseksi, ainakin aluksi, olla ritarillisia tai suojelevia oman joukon naista kohtaan. Ainakin itselle on ollut monesti vaikeampaa sanoa sievälle tytölle rumasti (vaikka olisi pitänyt) kuin varusmiehelle. Nämä muutokset kuitenkin harvemmin aiheuttavat merkittäviä vaikutuksia itse joukon suorituskykyyn.
Vaikka naisten oikeus sotilaan tehtäviin on epäilemättä tärkeä niin yhteiskunnan tasa-arvoisuudelle kuin naisille yksilöinä, Puolustusvoimien ja eritoten sodan ajan suorituskyvyn kannalta naisten asepalvelus on ollut melko yhdentekevä. Naisten osuus meillä on niin pieni ettei naisten asepalveluksella ole ollut juurikaan positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia PV:n kykyyn täyttää sille laissa määrätyt tehtävät. Hyvä niin.
ammattisotilas 
Minulla on sellainen käsitys inttiin pyrkivistä naisista, että he ovat etupäässä hyvin motivoituneita. Munahaukat ja seikkailijat ovat varmaan vähemmistöna. Hyvin motivoitunut naissotilas on aina paikkansa ansainnut, eikä tämä välttämättä tarkoita etulinjassa kranaatteja heittämässä. Se, että he pyrkivät johtajakoulutukseen kertoo jo jotakin. Tällaisen vanhan pierun silmissä on suomalainen nainen sotisovassa kerrassaan upea näky.
Kaikkiin tehtäviinhän naisia ei edes pääse, eikä tässä ole juurikaan kyse syrjinnästä vaan ihan kaikkien turvallisuudesta, myös naisten. Itse palvelin Kymen Jääkäripataljoonassa ja olin ja olen edelleen siinä käsityksessä, että yksikään naispuolinen ei sinne pääse haluamallakaan. Itse voin ihan hyvin perustella tätä koko pataljoonan läpi käyvän koulutuksen ja SA-tehtävän raskaudella, mitä voin ihan valehtelematta sanoa erikoisjoukkojen ulkopuolella yhdestä raskaimmaksi mitä löytyy.
Itse arvostan suuresti jokaista naista, joka palveluksen on käynyt. Tuli vastassa yksi päivä kaupassa nainen, jonka kaulassa roikkui SA-INT tuntolaatta, ja nyökkäsin kunnioitukseni tälle henkilölle. Ei varmastikaan ole helppo paikka, etenkin jos vanhemmat painostavat ja suku ihmettelee että mitä se meidän Heidi nyt sotaan haluaa kouluttautua.
– Res. Jalkaväkiryhmän johtaja
voitko kertoa, millaista koulutus kymen jääkäripataljoonassa on, jos naiset eivät siitä – ilmeisestikään – selviä? mikähän tämä ”raskas” SA-tehtävä sitten mahtaa olla…? koko puolustusvoimat on yhtä raskasta SA-tehtävää.
itse olen rannikkojääkärikomppanian kasvatteja uudenmaan prikaatista. ja vaikka siellä ei naisia palvellutkaan varusmiehinä omana aikanani, niin en hetkeäkään epäile naisten pärjäävän siellä yhtään sen huonommin kuin perusjätkät pohjanmaalta tai helsingforssista. kyseinen yksikkö/joukkoyksikkö ei ole mikään erikoisjoukko (vihreästä baretista huolimatta), vaikka SA-tehtävät ovatkin vaativia fyysisesti (ns. kertakäyttöinen hyökkäysyksikkö).
ja rannikkojääkäriPATALJOONASSA palveli/palvelee naisia samoissa tehtävissä kuin miehetkin. usein muuten motivoituneempina.
koulutus saattaa olla vähän enemmän fyysistä rannareilla, kuin ’tavallisissa’ komppanioissa, mutta siihen ne erot sitten toimintaympäristöä rannikolla lukuun ottamatta jäävätkin.
kyllä, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että naisilla ja miehillä pitäisi olla samat vaatimukset niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. jos nainen on parempi kuin mies, valitaan nainen tehtävään. jos mies on parempi kuin nainen, valitaan mies tehtävään. ei väliä mikä tehtävä on kyseessä. ja perusyksiköissä koulutus ei todellakaan ole niin raskasta, etteikö niin miehet kuin naisetkin siitä selviäisi olkoon yksikkö mikä tahansa. oikeat erikoisjoukot sitten erikseen pääsykokeiden kautta…
tärkein syy siihen, että naisia ei kaikissa perusyksiköissä varusmiehinä palvele, taitaa olla tarvittavat tilaratkaisut. kaikissa yksiköissä ei ole tilaa erilliselle naisten tuvalle. kylmän logistisesti on helpompaa sijoittaa naiset samaan yksikköön kuin hajasijoittaa.
Tässä taitaa paistaa se, että sekoitetaan rauhanajan KYMJP ja sen muodostama sa-joukko. En tiedä varmasti, mutta uskoisin, että sa-joukkoyksikön sa-kokoonpanon viestimiehet ja tulenjohtajat koulutetaan KARTR:ssä, huoltomiehet puolestaan KARHP:ssä. Näissä yksiköissä palvelee naisia. Olen itse tuntenut sa-jääkäripataljoonan puhelinryhmän johtajaksi sijoitetun naisen. Tehtävä on raskaudeltaan samaa luokkaa kuin jääkäriryhmäsijoitus. Puhelinryhmä, kuten tunnettua, seuraa tietyntyyppisellä kalustolla varustetun pataljoonan kärkikomppanian hyökkäystä välittömästi kärkijoukkueen takana komppanianpäällikön ja tulenjohtopäällikön tuntumassa. Lisäksi puhelinryhmä on ennen muun komppanian jalkautumista saapunut lähtöalueelle rakentaen puhelinlinjaa sopivasta käsketystä pisteestä.
Itse olen käsityksessä, että merkittävin ongelma naisten palveluksessa on lantionpohjan rasitusmurtuma. Tämä tulee, jos on tullakseen, ihan tavallisilla alokasajan kenttävarustusmarsseilla.
Naisten vähäinen rooli armeijassa voi osin johtua myös siitä, ettei heitä ole koskaan erityisesti haettu, kannustettu tai edes ohjeistettu hakeutumaan palvelukseen. Tästä syystä väitän, ettei palveluksessa ole ”parhain mahdollinen aines” mitä naisista löytyisi. Aktiiviset, fyysisesti monet miehet peittoavat naiset menevät todennäköisesti muualle, sinne missä heidän panostaan kaivataan. Nyt palvelukseen päätyvät vain ne naiset, jotka aivan erityisestä syystä haluavat palvella. Tämä ei ole ongelma puolustusvoimille, koska se ei erityisesti halua tai hae naisia palvelukseen.
Olen aina miettinyt tuota argumenttia, joka korstaa, ettei naiset ole päteviä kaikkiin tehtäviin. Eihän miehistäkään kuin harva pääse erityisjoukkoihin ja muut ovat fyysisesti tai henkisesti siihen epäpäteviä. Tät ei kuitenkaan painoteta, kun puhutaan miesten pätevyydestä. Biologinen fakta on, että keskimäärin naiset ovat fyysisesti heikompia, mutta tämä ei edelleenkään tarkoita, etteikö yksittäinen nainen voisi peitota valtaosaa miehistä. Silti huomio kiinnitetään vain siihen, ettei nainen peittoa parhaimpia miehiä.
[…] Blogi: Ammattisotilas – Naiset asepalveluksessa […]