Riittääkö valmius?

WordPressin blogipalvelu tarjoaa kirjoittajalle mahdollisuuden seurata, mihin hänen kirjoituksiaan on linkitetty. Aika-ajoin käyn omahyväisyydessäni katselemassa minkälaisia tuntoja kirjoitukset ovat herättäneet tai minkälaisissa asiayhteyksissä niihin on viitattu. Parhaat naurut sain feissarimokista.

Niin hassunhauskaa kuin se onkin, jutun aloittaneen ”Lauran” pohdinnassa on vakavastiotettava keskustelunaihe, riittääkö kohtuuttoman pitkään rauhan aikaan* tuudittautuneen Puolustusvoimien valmius reagoida riittävän aikaisin? Kuinka nopeasti taistelut voi alkaa? Ehditäänkö joukkoja, materiaalia ja toimipaikkoja perustaa, kouluttaa, ryhmittää, linnoittaa, hajauttaa? Asiasta on kollegojeni kesken merkittäviä erimielisyyksiä jotka aika-ajoin keskustelussa ponnahtavat esiin. Asian julkista käsittelyä tässä yhteydessä vaikeuttaa tietysti valmiusasioiden turvaluokittelu, joten pysyttäydyn maalaisjärkitasolla enkä voi sukeltaa liian syvälle yksityiskohtiin. Lähteet ovat kaikki julkisia, kuten warfare.ru ja wikipedia.

* Tyypillinen sanonta ammattipiirissä jota ei sen vakavammin kannata ottaa

Uhka

Uhkaa käsitellessä muistetaan harvoin mistä se koostuu, kysehän on sekä tahdon että suorituskyvyn yhdistelmästä. Mikäli ei ole poliittista tahtoa, merkittävääkään suorituskykyä ei ole mielekästä pitää uhkana, esimerkiksi Yhdysvaltoja on tuskin syytä pitää uhkana Kanadan olemassaololle, vaikka suorituskyvyn epäsuhta on valtava. Toisaalta poliittinen tahto jää huulien läpyttelyksi jos taustalla ei ole riittävää sotilaallista voimaa.

Venäjän sotilaallisen uhkan käsittely julkisuudessa on ongelmallista. Uhkan poliittista näkökulmaa ei haluta käsitellä tai se nähdään ideologisista katsantokannoista riippuen joko pinnan alla piileväksi tai (lähes) olemattomaksi, mutta mielellään asiasta ei puhu edes poliitikot, sotilaat vaikenevat siitä tyystin. Uhkan sotilaallista näkökulmaa käsitellään julkisuudessa aika-ajoin, viimeisimpänä iltapäivälehdissä asiaan otettiin voimakkaasti kantaa vain hetki sitten (ilmeisesti uutisrintamalla oli hiljaista).

Hyvien tai edes neutraalien diplomaattisuhteiden aikakaudesta harvoin sormia napsauttamalla siirrytään täysimittaisiin sotatoimiin, vaikka suorituskykyä olisikin. Ollakseen nykyistä suurempi uhka Suomelle, Venäjän välisten suhteiden olisi siis syytä olettaa huonontuvan ennen varsinaisia sotatoimia. Tämä diplomaattisuhteiden muutos tulisikin tapahtuessaan laukaista poliittisia ja sotilaallisia toimenpiteitä Suomessa.

Uhkakeskustelun sotilaallisessa keskiössä on viime aikoina näkynyt Venäjän asevoimien parantunut valmius, joka on korostunut maavoimien osalta. Venäjän maavoimilla on Suomen vastaisen rajan läheisyydessä ryhmitettynä 138. Moottoroitu jalkaväkiprikaati Kamenkassa, Viipurin lähellä ja 200. Moottoroitu jalkaväkiprikaati Petsamossa. Molemmilla yhtymillä väitetään olevan kyky siirtyä ensimmäiseen tehtävään vuorokauden kuluessa käskyn saamisesta. Lisäksi Lugan varuskunnassa toimii tykistöohjusprikaati, joka voi periaatteessa vaikka varuskunnastaan aloittaa tulenkäytön Suomen alueelle. Muut läntisen sotilaspiirin joukot ovat kauempana ja niiden kalusto vaatii merkittäviä juna- tai lavettikuljetuksia hyökkäysoperaation aloittamiseksi.

Valmiutta on myös ilmavoimissa. Hyökkäyskykyisiä rynnäkkö- tai pommikoneita on lähialueella ainakin Montsegorskissa ja Voronezissa. Venäläiset eivät ole toitottaneet ilmavoimien valmiudesta samanlaisia suorituskykyvaatimuksia kuin maavoimista. Lienee syytä olettaa, että koordinoitu hyökkäyskyky muiden puolustushaarojen kanssa edellyttää nykyisten harjoitusmäärien kasvattamista jolloin tavallisesta poikkeavasta harjoittelusta on saatavissa havaintoja.

Merivoimien valmiustiedot julkisissa lähteissä ovat yhtä ohkaiset kuin Ilmavoimien osalta. Valmiuden nosto merivoimissa on ehkä helpoiten havaittavissa, sillä aluksia on vaikea piilottaa. Yhtälailla lienee syytä olettaa että taistelukyky vaatii harjoitustoimintaa.

Itsenäisenä, tiettävästi hyvin koulutettuna aselajina ilmakuljetteisilla joukoilla on syytä olettaa olevan myös korkea valmius operaatioiden aloittamiseksi. Tästä kertoo ilmakuljetteisten joukkojen nopea siirtyminen Georgian sotatoimialueelle vuonna 2008.

Hyökkäyskyvyn saavuttaminen on kuitenkin muutakin kuin yksittäisten joukkojen toimintaa. Se vaatii mm. esikuntien aktiivista toimintaa, joukkojen yhteistoiminnan harjoittelua ml. kovapanosammunnat, joukkojen keskittämistä ja kaluston tavanomaisesta poikkeavaa huoltoa. Vaikka edelliseen sotaan ei ole syytä varautua, viimeinen Venäjän käymä sota tarjoaa referenssin: Poliittiset suhteet olivat jo valmiiksi heikot, joukkojen hyökkäyskyvyn saavuttaminen kesti 3-4 kuukautta. Suosittelen lukemaan aiheesta kovin vähälle huomiolle jääneen artikkelin täältä.

Oma valmius

Menemättä turvaluokiteltuihin yksityiskohtiin, lienee jokaiselle valveutuneelle kansalaiselle selvää että Maavoimillamme ei ole valmiutta aloittaa taisteluita vuorokaudessa sormia napsauttamalla, jo pelkästään henkilöstöstä johtuen. Reserviläiset tulee kutsua palvelukseen, heidän täytyy saapua perustamispaikalleen, varustaa, siirtää toiminta-alueelle ja varsinkin näin vähillä kertausharjoitusmäärillä, kouluttaa. Samanaikaisesti pitää myös linnoittaa, raivata tulialueita, koota materiaalia ja tehdä kaikkia muita tyypillisiä sotajoukon valmistautumistoimia. Ajoneuvojakin tarvitaan siviiliyhteiskunnasta, sotaväellä on vain pieni osa tarvittavista ajoneuvoista hallussaan. Jätän jokaisen pääteltäväksi kuinka pitkä prosessi maavoimien täyden taisteluvalmiuden saavuttaminen olisi, tästä on myös kollegojen kesken eri näkemyksiä. On myös syytä huomata, että massiivista joukkojen perustamista meillä ei ole viime sotien jälkeen harjoiteltu.

Maavoimilta ei tietysti syvän rauhantilan vallitessa jatkuvaa valmiutta vaaditakaan, sillä rajaturvallisuudesta maa-alueilla vastaavat Rajavartiolaitos ja Tulli. Meri- ja Ilmavoimien osalta valmiusvaatimukset ovat kovemmat, sillä niiden tulee joka hetki vastata valtakunnan alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta. Tulenavauskyky on siis nopeampi, mutta kyllä molemmat puolustushaarat tarvitsevat reserviläisiä jos oikeasti on tarve sota-aluksille merellä ja hävittäjäkoneille ilmassa vähänkään suuremmissa määrin tai pidempiä aikoja.

Sotilaallista valmiutta voidaan rajoitetusti kohottaa sotilaiden omin toimin: onhan Puolustusvoimain komentajalla oikeus kutsua reserviläisiä kertausharjoituksiin. On silti selvää että ottaakseen materiaalia siviiliyhteiskunnalta ja laajentaakseen harjoittelua ja perustettavien joukkojen määrää tarvitaan poliittisia päätöksiä, joilla myönnetään sotilaalle lisäoikeuksia. Nämä kulkevat meillä Valmiuslain ja Puolustustilalain nimellä. Lisäksi Puolustusvoimat tarvitsee lisämäärärahoja hankintojen toteuttamiseksi. Valmiuslainsäädännön käyttöönotto tapahtuu valtioneuvoston asetuksella, puolustustilalaki tasavallan presidentin asetuksella ja määrärahoja hallinnoi luonnollisesti eduskunta.

Yhteenveto

Kuten kävi ilmi, Puolustusvoimien, eritoten Maavoimien valmius ei sellaisenaan riitä jos uskomme venäläisten puheisiin lähialueen maajoukkojen kykyyn siirtyä tehtävään vuorokaudessa. Puolustusvoimien riittävä valmius voidaan siis taata vain sillä, että poliittinen päätöksentekokoneisto A) haluaa ja B) kykenee tekemään riittävän aikaisin päätökset puolustuskyvyn kasvattamisesta. Ottaen huomioon eräiden johtavienkin poliitikkojen suhtautumisen puolustusvoimiin, sotilaisiin ammattiryhmänä tai aseelliseen voimankäyttöön ylipäätänsä, en ole henkilökohtaisesti täysin vakuuttunut olisiko poliittinen johtomme tähän kykenevä, varsinkin kun diplomaattikanavat epäilemättä antaisivat ristiriitaisia viestejä naapurin aikeista. Tämä kannattaa pitää mielessä seuraavissa eduskuntavaaleissa, arvon lukijat.

17 thoughts on “Riittääkö valmius?

  1. James kirjoitti:

    Taas iso käsi veli ammattisotilaalle hyvästä bloggauksesta. Feissarimokista kehittäminen oli varsin osuvaa ja osoittaa mielestäni sen että lähtökohtaisesti avausten ei aina tarvitse olla kovin ”laadukkaita”, jotta niistä saadaan koppi. Tämä kommentti menee ehkä vähän insiderin ja off-topicin puolelle, mutta toisaalta uskon, että esim. yksityisellä sektorilla työskentelevät lukijat ymmärtävät aika hyvin:

    Ongelman yhtenä ytimenä on mielestäni meillä Suomessa laajasti käyttöön otettu uhkan lapsellisen yksinkertaistettu määritelmä:

    Uhka= Aikomus x kyky.

    WTF? Tästä ”uhkafunktiosta” seuraa tietysti se, että uhka on aina nolla, jos aikomus on nolla. Edes kyvykkyyden painottaminen ei vaikuta tähän. Sitä paitsi yhtälö ei ihan toimi, koska aikomus=uhka/kyky ei ihan taida päteä…

    Kykyä tai kyvykkyyttä voidaan mallintaa matemaattisesti ja saada sille suhteellisia tai skalaarisia arvoja (esim. indeksi=100 tai 0-100). Aikomuksen matemaattinen mallintaminen on periaatteessa mahdollista, mutta fysiikkaa raa’asti popularisoiden voisi sanoa, että mallintamisen haasteellisuus kasvaa vaikuttavien tekijöiden (esim. PMESII) myötä. Aikomusta lähestytään usein analyyttisesti arvioiden (hihasta ravistaen), kun taas kykyä mallinnetaan joskus jopa matemaattisesti. Parempaa olisi ehkä miettiä uudestaan uhkaa ja esimerkiksi määritellä se summana:

    Uhka=Kyky + Aikomus + Tilaisuus (opportunity)

    Tällä tavoin tarkasteltuna tekijöitä voidaan painottaa ja mukaan tulee myös opportunistinen aspekti, joka käytännössä liittyy siihen riskinottoon, jota olemme puolustuksemme kanssa leikkurien myötä tekemässä. Näin tarkasteltuna avautuu myös strategisen iskun idea. Ei tarvitse olla täyttä kykyä ja aikomusta, kunhan täydellinen tilaisuus tarjotaan. Tässä yhtälössä myös algebra pätee.

    Summa summarum: Suurimpia esteitä tosiasioiden tarkastelulle ja tunnustamiselle muodostaa uhan ja etenkin sen osatekijän aikomuksen arviointiin käytetty puutteellinen analyysi tai vähättely.

    • ammattisotilas kirjoitti:

      Erinomaista analyysiä veli Jamesilta, olen aika otettu blogin keräämien kommenttien laadusta näin yleisestikin. Itselleni se osoittaa lukijakunnan sivistyneisyyttä ja pakottaa omaan laadunparantamiseen. Tarkoitus on silti pitäytyä jokamiehen ymmärrettävissä olevassa muodossa, teksti voisi olla toisenlaista jos kohdeyleisönä olisi pelkästään kollegat.

  2. Yrjöperskeles kirjoitti:

    Kiitokset Ammattisotilaalle uudesta päivityksestä. Näin maallikkona minulla on kuva, että puolustusvoimat ovat sotilaskoulutuslaitos kouluttamaan reserviä, ja varsinaisessa jatkuvassa taisteluvalmiudessa (maavoimien puolella) on korkeintaan jotkut Utin erikoisjääkärit. Tuntuisi jotenkin turvalliselta, että meillä olisi edes pari taisteluvalmiudessa olevaa pataljoonaa, vaikkapa Vekaralla ja Kaartin Jääkärirykmentissä. Vaan mitä sen taisteluvalmiuden ylläpitäminen maksaisi? Ammattisotilas varmasti osaisi valottaa kustannuksia. Kysehän on loppujen lopuksi aina poliittisesta päätöksestä. Mitä pidetään tärkeänä ja mitä ei.

    Tietysti toivoa herättää, että noilla parilla venäläisten täydessä valmiudessa olevalla prikaatilla tuskin lähdetään kokonaista maata valtaamaan. Se ns. harmaa vaihe on ensin, ja siinä suomalaisetkin ehtivät edes jotain reagoimaan.

    Mitä mieltä muuten Ammattisotilas on Sveitsin mallin tyyppisestä ratkaisusta, että ainakin osalla reserviä olisi sekä aseet, ampumatarvikkeet ja varusteet kotonaan?

    • Eräs reserviläinen kirjoitti:

      Periaatteessa on helppoa vaatia, että meillä olisi jatkuvasti taisteluvalmis pataljoona. Asia olisi varsin yksinkertaista toteuttaa: pidennetään palvelusaika 16/10 kuukauteen näiden pataljoonien osalta. Tällöin rivissä on aina J-kauden tasolla oleva varusmiesjoukko.

      Käytännössä tämä on paljon vaikeampaa. Todella taisteluvalmis yksikkö on vasta sellainen, joka on sotavalmiina varuskuntansa ulkopuolella. Muutoin yksikössä on lomalaisia, siirrettyä henkilökuntaa, huollettavaa kalustoa ym. niin paljon, että sen täyden taisteluvalmiuden saavuttaminen kestää ainakin vuorokauden. Toisaalta ajatus semmoinen pataljoona, joka viettäisi kuusi viimeistä palveluskuukauttaan varuskunnan ulkopuolella eli metsässä sotaharjoitusoloissa, olisi äärimmäisen kuluttava sekä materiaalille että henkilöstölle. Ei semmoista voi oikein tehdä.

      Käytännössä siis reserviläisjoukon ja varusmiesyksikön välillä ei ole hirveästi eroa. Jos meillä on reserviläisyksikkö, jonka henkilöstö on valittu ajatuksella perustamisalueelta ja koulutettu tehtäväänsä sekä perustamiseen, on joukko rivissä ja taistelukykyinen hyvin nopeasti. Olennaista tällöin on se, mihin ja miten joukon kalusto on varastoitu.

      • ammattisotilas kirjoitti:

        Itse asiassa kyseeseen tulisi sopimussotilasjärjestelmä hieman EU:n taisteluosastojen tapaan, sillä asevelvollisuuslakia olisi aika vaikea muokata soveltumaan tällaisten valmiuspataljoonien ylläpitoon. Ajatuksena siis kuitenkin näin.

        Mielestäni taisteluvalmius ei edellytä poterossa makaamista, joukko voi olla taisteluvalmis varuskunnassaankin, jos se kykenee tehtävään annetussa aikamääreessä.

    • ammattisotilas kirjoitti:

      Mikäli halutaan ylläpitää pataljoonaa sopimussotilasperiaatteella, lienee tarpeellista maksaa henkilöstölle vähintään sopimussotilaan palkkaa, jolloin kaikkine työnantajakustannuksineen henkilöstökulut olisivat ehkäpä n. 2500e/kk. 600 sopimussotilasta pataljoonassa tarkoittaisi siten 1,5 miljoonaa euroa / kk. Lisäksi joukon täytyy harjoitella ollakseen taistelukelpoinen, joten lisätään jokaisen kohdalle 30 harjoitusvuorokautta á 200 euroa eli 3,6 miljoonaa. Pataljoonan ylläpito puolen vuoden ajan tekisi siis n. 5 miljoonaa, näin hihasta ravistettuna. Tietysti pataljoonaan sijoitettu palkattu henkilöstö olisi poissa varusmieskoulutuksesta, johon pitäisi rekrytoida lisää ihmisiä.

      En näe piruja seinillä aseiden, ampumatarvikkeiden ja varusteiden säilytyksessä mutta en usko sen olennaisesti vähentävän joukkojen perustamiseen, kouluttamiseen ja ryhmittämiseen vaativaa aikaa, joten hyödyt olisivat mielestäni pienet.

      • Huusko-Setä kirjoitti:

        Tuossa mallissa olisi tietysti se hyvä puoli että tuollainen valmiuspataljoona voisi toimia tarvittaessa varusmiesten vastaosastona loppusodissa jne.

    • Huusko-setä kirjoitti:

      Itsehän olen haaveillut kauan neljästä palkatusta jääkärikomppaniasta. Vuoden sopimus heti intin perään.

      Jokaiseen valmiusprikaatiin yksi jääkärikomppania ja Santahaminaan yksi.

      Näin olisi myös 9 vuoden periodilla normaalia kovempi koulutus valmarien ytimessä.

  3. Juhani Vesterinen kirjoitti:

    Kiitokset ammattisotilaalle taas kerran asioita valaisevasta kirjoituksesta.

    Mutta jotta poliittisen johdon toimintakenttä tulisi kokonaisuudessaan näkyviin, täytyy muistaa, että turvallisuuspolitiikka koostuu ulkopolitiikasta ja puolustuspolitiikasta. Toisin sanoen diplomatiasta ja sotataidosta. Kumpaakaan osaa, tai valmistelevia virkamiehiä, ei tule yli- tai aliarvioida. Paras ratkaisu löytyy asiantuntijoiden yhteistyöstä. Enkä usko, että kukaan poliitikko vaikeassa paikassa toimisi täysin vastoin neuvonantajiaan.

    Toimialojen yhteistyötä ja ymmärrystä toistensa näkökulmasta auttaa varmasti se, että johtavat virkamiehet ja poliitikot käyvät jossain vaiheessa valtakunnallsen maanpuolustuskurssin. Muistelen takavuosina myös järjestetyn valmiusharjoituksia ihan valtioneuvostotasolla. Tämmöinenkin varmaan avaa mahdollisuuksia yhteistoiminnan harjoitteluun.

    Vakiintuneemmalla pohjalla johtavat virkamiehet tapaavat turvallisuus- ja puolustusasiain komiteassa, jonka tehtävänä on avustaa (neuvoa??) hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista valiokuntaa. Mielenkiintoista oli ns. Hallbergin-komitean ehdotus hallituksen puolustusneuvoston uudelleen perustamisesta. Siinä tasavallan presidentti, tärkeimmät ministerit, kansliapäälliköt ja puolustusvoimain komentaja kokoontuisivat pitkän pöydän ääreen pohtimaan asioita. Tämä muistuttaisi Hollywoodin kuvaa Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvostosta, jossa vakavailmeinen presidentti päättää sodasta ja rauhasta.

  4. Syltty kirjoitti:

    En usko että reseviä uskallettaisiin koskaan kutsua aseisiin, koska sen pelättäisiin provosoivan muutenkin huonoja suhteita.

  5. IsoT kirjoitti:

    Terve,

    Suomi on, ikävä kyllä, päättänyt ajaa alas ”väkivaltakoneistonsa”, niin että tämä valmius taitaa jäädä tosiaankin asiaan harrastavien reserviläisten huoleksi.8( Reservin kertaukset olisivat paras nopein, ja lisäksi kustannustehokkain tapa, nostaa tätä valmiutta Suomessa, mutta se on samalla asia josta on helpointa ja mukavinta tinkiä. Ei se minustakaan ”mukavaa” ole se kertaaminen, mutta tarpeellista, ja ainoa asia joka valmiutta omalta osaltani kohottaa. Miten näkyisi RKPn äänissä jos äänestäjät joutuvat tekemään epämukavia asioita. Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton kyselyissä aihepiiristä kävi ilmi että toimivalta reserviltä alaa mennä usko Suomen puolustuskykyyn. (esimerkiksi: http://www.rul.fi/uutiset/hannula-kertausharjoitusten-alasajolla-vaarallisia-seurauksia/#more-1453)

    20M€ koulutettiin 2011 27000 reserviläistä, ja 2012 kansainväliseen toimintaan hassataan120M€. PV:n rahat siis riittäisivät 6*27000= 162000 reserviläisen kouluttamiseen. Vaikka pistettäisiin kansainväliseenkin toimintaa vähän fyffeä, niin ihan helposti pystyttäisiin kouluttamaan reserviä esim 100000 miestä vuodessa, jos niin haluttaisiin…

    Taitaa olla niin että vastuunkantajaa on mahdotonta löytää hallituspuolueista ja vaikeaa puolustusvoimista, koska tilanne on tämä. Ilmeisesti kissalan pojilla näyttää kansainvälisen toiminnan maininta CVssä liian hyvältä, jos hakee vaikka ulkomaille töihin.

    Sattumalta samalla summalla millä on säästötarvetta (pyöreä 60M€) lähdetään valvomaan leikisti ilmatilaa Islantiin……. Mutta ei tietenkään oikeesti, ettei ”yleiset syyt” suutu. 8)

  6. Juke kirjoitti:

    Kannattaa aina katsoa mitä kädet oikeasti tekevät, eikä kuunnella mitä sammakoita suusta tulee. Pv ei ole kiinnostunut reservin ylläpidosta, se on tullut väistämättä selväksi jo 90-luvulta lähtien. Reservistä puhutaan kauniisti aina silloin, kun se on poliittisesti tarkoituksenmukaista. Asiaan sisältyy kansalaisilla niin paljon tunnetta, että ihmeen harva kykenee näkemään karun todellisuuden juhlapuheiden takana.

    Mitä Islanti-operaation tulee, niin IsoT taisi lipsauttaa todelliseen hintalappuun nähden monikymmenkertaisen summan viestiinsä. Taas kerran tuokin linjaus kuitenkin kertoo, että rahaa kyllä on, kun sitä johonkin asiaan halutaan käyttää. Ja nykyään sitä halutaan käyttää kaikkeen sellaiseen, mikä ei ensinkään palvele kotimaan puolustusta.

  7. IsoT kirjoitti:

    Hups, joo Kyse olikin muusta 60M€ säästöhommasta. (eilen kuuntelin esitelmää puolustusvoimauudistuksesta, josta hinnan muistelin.Dioja ei saatu mukaan… )

    Lentovalvonnanhan pitäisi maksaa vain puoli miljoonaa euroa, noin,

    Seison ojennettuna.

  8. IsoT kirjoitti:

    Vielä valmiudesta jotain haja-ajatelmia,

    Varmaan Suomessa kustannustehokkain tapa hoitaa valmiutta ylöspäin olisivat nämä S**jeluskunnat/kodinturvajoukot/kansan Miliisi, tai miksi sitä aseistettua ja toimintavalmista reserviä nyt sitten haluaakin kutsua.

    Jos valtiolla ei riitä varaa, niin tämän kodukaitsen saisi varmaan hommaamaan itselleen varusteita, jos heille tarjoaisi kompensaatioksi vaikka verovähennysoikeutta niistä varusteista joita tämä aktiivi itselleen ostaa. Tämä systeemi parantaisi myös näiden toimijoiden omaa motivaatiota, kun olisi saanut sen trijiconin siihen aseen päälle, jos niin haluaa. Aseet pitäisi tietenkin edelleen tulla valtiolta.

    Vapaaehtoisia harjoituksiahan nyt on ainakin pyrittävä lisäämään, kun kerran valtio ei omia järjestä. Niihinkin menevät vaan melkein aina ne samat jannut, joilla on sitten tietenkin ainakin motivaatiota ja saattavat olla taidotkin melko hyviä.

    Ilmavoimat ja laivasto ovat tietenkin sellaisia hyödykkeitä, että niiden pitäisi olla melko korkeassa valmiudessa melkeinpä jatkuvasti.

  9. Reservisti kirjoitti:

    Maavoimien valmius ei ole Ilma- ja Merivoimien tasolla, mutta ei tarvitsekaan. Vaan ei se voi olla vain kolmen valmiusprikaatinkaan (yms.) varassa.

    Valmius nopeaan ja kattavaan tulenavaukseen täytyy mielestäni rakentaa ammattisotilaiden ja kaukovaikutteisten aseiden varaan. Ilman ilmajalkaväkeä ei voi edes haaveilla valmiusjoukkojen valmiudesta liikkua ja operoida valtakunnallisesti. Tuskinpa (vanhoja) maanpuolustusläänejäkään pystyttäisiin puolustamaan moottoroidulla ja mekanisoiduilla valmiusprikaateilla. Toivottavasti valmiusjoukkojen uudistus aikanaan parantaa tilannetta. Jos esimerkiksi jokaisella (uudella) maanpuolustusalueella – 8 kpl x 200 km x 200 km – tulisi valmiusjoukkojen ytimeksi kantahenkilökunnasta ja sopimussotilaista koottu taisteluosasto, tuli-iskut voitaisin aloittaa lyhyellä varoajalla vaikka suoraan varuskunnasta.

    Valmiuden toinen puoli on se, että Ilma- ja Merivoimien sota voi olla ohi, ennen kuin Maavoimat edes saa valmiutensa kohotettua tarvittavalle tasolle. Hornetien ohjukset on silloin ammuttu taivaan tuuliin tai ilmasta maahan. Ja varastot on loppu. Jos ohjuksia tai muuta täydennystä tarvittaisiin pikaisesti lisää, ilmasilta saattaisi olla se nopein vaihtoehto. Raskaat Boeing C-17 Globemaster III –kuljetuskoneet Papan kentällä Unkarissa soveltuisivat täydennyskuljetuksiin vaikka Yhdysvalloista Suomeen. Suomen omat kaksi Casaa (EADS Casa C295M) tuskin riittävät edes Suomen ja Ruotsin (tai Saksan) väliseen ilmasiltaan.

    Tarvittaisiinko suurempaa ilmakuljetuskapasiteettia (Airbus A400M)?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s