Pitkällisen kädenväännön lopputulemana näyttäisi olevan, että Suomi ja Ruotsi tulevat lähettämään hävittäjäkoneita Islannin ilmatilaa turvaamaan. Julkistettuja päätöksiä on syytä odottaa lähiviikkoina, ainakin jos poliitikkoja lähellä oleviin lähteisiin ja aiheesta käytävään julkiseen keskusteluun on uskominen. Tarkastellaanpas siis hetki mistä on oikeastaan kyse.
Toisin kuin julkisen keskustelun liturgia antaa ymmärtää, Suomi ei ole menossa valvomaan Islannin ilmatilaa. Jos olisi, Islantiin kannattaisi viedä ilmavalvontatutkia. Lentokoneilla ei valvota ilmatilaa, sen sijaan niillä voidaan (monien muiden juttujen lisäksi) aseellisesti turvata ilmatilan koskemattomuus. Ero voi vaikuttaa semantiikalta, mutta ilmatilan turvaamisessa on kyse tarvittaessa tappavan voiman käytöstä ilmatilaan tunkeutumisen estämiseksi, ilmavalvonnan tavoitteena on selvittää mitä ilmatilassa liikkuu. Sotilaan ja juristin kannalta ero on merkittävä.
Vaikeuksia riittää
Toisen valtion ilmatilan turvaaminen on varmasti aiheuttanut melkoista päänvaivaa Puolustusministeriön valmisteleville virkamiehille. Ilmatilan turvaamisesta NATO:n alueella vastaa liittouma, joten worst case scenario on seuraava:
Venäläinen pommikone lähestyy Islannin ilmatilaa ja kone havaitaan ilmavalvontasensoreilla. NATO:n ilmaoperaatiokeskuksesta käsketään tunnistustehtävä ja suomalainen Hornet nousee Keflavikin tukikohdasta ilmaan. Hornet-lentäjä suorittaa tunnistuksen. Pommikone ei muuta reittiään, vaan tunkeutuu Islannin ilmatilaan, syystä tai toisesta, eikä vastaa torjuntahävittäjän radiokutsuun. Ilmaoperaatiokeskuksesta annetaan varoitus- ja myöhemmin torjuntatehtävä, jonka seurauksena pommikone putoaa mereen, liukuen juuri ja juuri kansainväliselle merialueelle.
Poliittinen paine Moskovasta tulisi olemaan valtava. Lentäjän ja häntä johtaneen taistelunjohtajan toimet kyseenalaistettaisiin. Tässä tilanteessa myös juridisen selkänojan täytyy olla aukoton: oliko suomalaisella lentäjällä suomen lakien mukaan oikeus käyttää tappavaa voimaa toisen valtion alueen turvaamiseksi? Oliko suomalaisella taistelunjohtajalla oikeus käskeä torjuntatehtävä lentäjälle? Voiko puolustusministeri tai ylipäällikkö delegoida kansallisen tulenavausoikeutensa kasvottomalle NATO:n organisaatiolle? Itsepuolustukseen vetoaminen ei tässä tapauksessa onnistuisi.
Islannin ilmatilan turvaaminen ei sotilaallisilta toimintamenettelyiltään juuri eroaisi kansallisesta. Meillähän lennostot suorittavat alueellisen koskemattomuuden turvaamista päivittäin. Islannin tehtävällä on myöskään vaikea nähdä merkittäviä yhteensopivuushyötyjä. Mikäli määrärahat otetaan puolustusbudjetista (kuten luulen), tehtävä itse asiassa heikentää kansallista ilmapuolustuskykyä. Karjalan Lennoston komentaja, eversti Ari Jussila antoi lentoupseerin näkemyksen tehtävään Savon Sanomien haastattelussa toukokuussa. ”Jos ulkomaille lähdetään, Islanti-operaatio ei kehitä millään tavalla lentäjien taktista suorituskykyä.”
Miksi sitten?
Juridisista vaikeuksista ja sotilaallisesta hyödyttömyydestä huolimatta Islantiin silti mennään. Operaation taustalla on siis nähtävä ennenkaikkea poliittiset intressit. Hallitus ja TASPRES näkevät että Ilmavoimien osaston lähettämisellä saavutetaan poliittisia hyötyjä. Täten tehtävä on linjassa Libanonin operaation kanssa, jonka taustalla on nähtävä (kuviteltu tai todellinen) vaikutusvallan kasvattaminen YK:ssa. Islanti, Libanon ja Afganistan ovat periclausewitzilaisia toimia, jossa sotilaallista voimaa käytetään poliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi, kuten Tarmo Ropponen toukokuussa hieman eri sanoin antoi ymmärtää. Mielenkiintoista on myös se, että tätä voimapolitiikkaa toteuttavan hallituksen ulkoministeri on tunnettu pasifisti Erkki Tuomioja, joka ei tyypillisesti ole ollut realistisen intressipolitiikan äänekkäin asianajaja.
En ryhdy tässä yhtedessä arvioimaan Islannin operaation poliittisia hyötyjä, uskon että esimerkiksi Ulkopolitistin kirjoittajat osaavat ottaa asiaan paremmin kantaa. Tyydyn vain harmittelemaan sitä, ettei hallitus jälleen kerran kykene käymään Islanti – operaation todellisista syistä julkista keskustelua, vaan se verhotaan jopa virheellisen terminologian taakse. Henkilökohtaisella tasolla en myöskään näe ongelmaa siinä, että sotilaiden tehtäväkenttä muuttuu Suomen puolustamisesta Suomen intressien puolustamiseksi, kunhan kaikki ovat tietoisia mistä on kysymys.
Näin lopuksi heitän ilmaan kysymyksen: kun Suomi jo antaa liittouman käyttöön sotilaallista voimaa ja tosiasiallisesti kohta turvaa sekä NATO:n jäsenmaata (Islanti) että liittouman intressejä (Afganistan), voisimmeko me lopultakin ottaa vastaan myös liittouman antaman avun meille ja liittyä jäseneksi? Nykytilanteessa koemme jo jäsenyyden haitat, mutta emme nauti hyödyistä. Paradoksaalista on se.
ammattisotilas 
Kiitokset taas Ammattisotilaalle hyvästä kirjoituksesta. Minä olen Naton suhteen edelleenkin ottiatuota ja jyrkkä ehkä, mutta lauseesi:
”kun Suomi jo antaa liittouman käyttöön sotilaallista voimaa ja tosiasiallisesti kohta turvaa sekä NATO:n jäsenmaata (Islanti) että liittouman intressejä (Afganistan), voisimmeko me lopultakin ottaa vastaan myös liittouman antaman avun meille ja liittyä jäseneksi? Nykytilanteessa koemme jo jäsenyyden haitat, mutta emme nauti hyödyistä.”
on sellainen, että siihen en pysty kyllä mitään vastaan väittämään. Eri asia on tietysti se, että miksi Nato-maan ilmatilaa turvaamaan yleensäkään täytyy mennä puolueettomien maitten toimesta. Ymmärtääkseni Yhdysvalloilla on vielä varsin reippaasti hävittäjäkoneita.
Sieltähän se päätös sitten tuli ja Ilmavoimat voi alkaa valmistautumaan.
Itselleni on jäänyt sellainen kuva ettei Suomella ole ns teknistä valmiutta hoitaa operaatiota Nato-standardien mukaan ilman Ruotsin apua.
Miten lie todellisuus
Suomella on täysi tekninen ja taktinen valmius suorittaa ko. tehtäviä. Ilmavoimien ”Muuttohaukka” lento-osasto oli ensimmäinen ei-Nato maan taistelulentoyksikkö, joka läpäisi Naton ilmavoimajoukkojen TACEVAL arvioinnin.
Olin mielestäi lukevinani kesällä nopeasti uutisen jonka mukaan Ruotsin kanssa kimppaan lähdön suurimpia syitä olisi se että jotain suorituskykyä meiltä puuttuisi
Jep… niin puuttuu nimittäin keskeisin suorituskyky: poliittinen päätöksentekokyky!
No kirjoittelin blogissani tästä Islannin kysymyksestä muutama päivä sitten. Ammattisotilas on täysin oikeassa kirjoittaessaan hämäävästä käsitteiden uudelleen määrittelystä. Yrjöperskeles taas esittää täysin relevantin kysymyksen – onko Nato sittenkin paperitiikeri?
Moikka taas,
Nyt on saatu pääministeriltä päätös asiasta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201210300110855_uu.shtml
Lisää asiasta Hesarissa
http://www.hs.fi/politiikka/Oppositio+tylyn%C3%A4+Haglundille+Ei+tukea+Islannin+ilmavalvonnalle+/a1305609761966
Tässä juridisessa kysymyksessä on eriytettävä kaksi kysymystä, kansainvälisoikeudellinen ja kotimainen.
Kansainvälisoikeudellisesti kyse on ymmärtääkseni selvästä asiasta. Suomi menee Islantiin ja toimii siellä kutsuttuna liittolaisena. Jos sotilaallista voimaa käytetään Islannin ilmatilassa, on kyseessä laillinen voimankäyttö.
Ongelmat ovat sen sijaan puhtaasti kotimaisia. Suomessa ei ole olemassa lainsäädäntöä siitä, miten joukkoja lähetetään ulkomaille varsinaiseen sotilaalliseen tehtävään. Eli käymään sotaa tai valmistautumaan siihen, ei kriisinhallintaan. Ainoastaan kriisinhallinnasta ja rauhanomaisesta virka-avusta on laki.
Kotimaisesti kyse on ulkopolitiikasta ja ylipäällikön vallasta. Koska asiasta ei ole lailla säädetty, on nähdäkseni presidentin valtuuksien piirissä lähettää haluttu määrä kantahenkilökuntaa tai varusmiehiä ulkomaille puolustamaan Suomen intressejä, kunhan toimenpide ei johda budjettiylityksiin tai ole ristiriidassa hallituksen tukeman ulkopolitiikan kanssa. Ylipäällikön on konsultoitava eduskuntaa vasta, jos tarkoituksena on ryhtyä varsinaiseen sotaan.
Kyse on nimenomaan kotimaisesta ongelmasta. Yksi ongelmakenttä on lailla määritetyt puolustusvoimien tehtävät, joissa ei luonnollisestikaan vielä ole huomioitu Islannin operaation kaltaisia hankkeita. Toinen ongelma-alue, joka vaatii selventämistä on voimankäytön säännökset.
Tässä on kaksi vaihtoehtoista lähestymistapaa. Toinen on modernin ajattelun mukainen: Kaiken julkisen toiminnan tulee perustua lakiin. Puolustusvoimille ei ole määritelty tehtäväksi toimintaa ulkomailla muissa kuin kriisinhallintatehtävissä, tietyissä rauhanomaisissa virka-aputehtävissä ja koulutuksessa. Siis puolustusvoimien joukkoja ei voi ulkomailla käyttää eikä ketään virkamiestä tai asevelvollista voi sinne määrätä.
Vaihtoehtoinen tapa on lähestyä asiaa perustuslain säätämishistorian näkökulmasta: Perustuslaki antaa ulkopolitiikan johdon ja puolustusvoimien ylipäällikkyyden presidentille. Muotoilut vastaavat tältä osin pitkälti keisarillisen Saksan perustuslakia. Laissa ei ole säännetty rajoituksia näille yleistoimivaltuuksille kuin kriha-tehtävien osalta. Sen sijaan muutoin presidentti ja hallitus voivat käyttää sotilaallista voimaa ulkomailla vapaasti, tilanteen mukaisella tavalla. Perustuslaki rajoittaa ainoastaa varsinaiseen sotaan ryhtymistä ja rauhan solmimista.
Poliitikkojen sekavat kommentit harjoituksesta ja valvontatehtävistä ovat saaneet minut pohtimaan, kumpiko kahdesta vaihtoehdosta heillä on mielessään.
Vaihtoehto 1: Suomi ja Ruotsi aikovat osallistua Norjan johtamaan Islannin ilmavalvonta-operaatioon.
Vaihtoehto 2: Suomi ja Ruotsi aikovat osallistua lentoharjoitukseen, jonka Norja järjestää Islannissa samanaikaisesti oman ilmavalvontavuoronsa kanssa.
Molemmat vaihtoehdot mahtuvat poliitikkojen kommentteihin, mutta asiallisesti ne ovat erittäin kaukana toisistaan. Onko kummassakaan mitään järkeä on taas oma asiansa.
Erkki Tuomioja esittää blogissaan seuraavaa:
Se ovatko koneet tuolloin aseistettuja vai ei, ei todellakaan ole iso kysymys. Ilmavalvontaa Suomen tai kansainvälisessä ilmatilassa suorittavat koneet ovat aina aseistettuja, mutta sodan jälkeen aseita ei ole kertaakaan käytetty. Se ei olisi mahdollista muuten kuin itsepuolustustarkoituksessa, mistä viime kädessä voi päättää vain koneen lentäjä ilman, että kukaan muu voi Suomen, Islannin tai kansainvälisessä ilmatilassa käskyttää siihen.
Tämä on jokaiselle, joka tuntee aluevalvontalain, selvää puppua. Aluevalvontalaki antaa aluevalvontaa suorittavalle virkamiehelle (esim. taistelunjohtaja) oikeuden ammuttaa varoitustulta:
Aluevalvontaviranomaisen on ennen voimakeinojen käyttämistä annettava 25 §:n 1 momentissa tarkoitettu huomautus sekä varoitus voimakeinojen käyttämisestä. Varoitusta voidaan, jos se on välttämätöntä, tehostaa ampumalla varoitustuli.
Varoituksen tehostamisesta varoitustulella voi päättää aluevalvontaa suorittava virkamies.
Jos varoitustuli ei riitä, on vierasta sotilasilma-alusta mahdollista ampua:
Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen tehtävänä on ryhtyä viivytyksettä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin valtakunnan turvallisuutta välittömästi ja vakavasti vaarantavan vihamielisen toiminnan torjumiseksi. Tällöin on tarvittaessa käytettävä sellaisia sotilaallisia voimakeinoja, joita toiminnan vaarallisuus ja muut tilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat huomioon ottaen voidaan pitää puolustettavina. Toimenpiteeseen ryhtymisestä on viipymättä ilmoitettava puolustusministeriölle.
Vihamielisellä toiminnalla tarkoitetaan:
1) vieraan valtion oikeudettomasti Suomen alueeseen kohdistamaa tai Suomen alueella toimeenpanemaa aseellista sotilaallista toimintaa;
2) vieraan valtion aseistetun sota-aluksen tai sotilasilma-aluksen taikka vieraan valtion sotilasajoneuvon tuloa Suomen alueelle aluevalvontaviranomaisen antamasta varoituksesta huolimatta;
3) vieraan valtion sukellusveneen tai muun vedenalaisen kulkuvälineen tuloa luvatta Suomen aluevesille muussa kuin pinta-asemassa;
4) vieraan valtion Suomen alueella oleviin, valtakunnan turvallisuuden kannalta tärkeisiin kohteisiin oikeudettomasti kohdistamaa tiedustelua ja elektronista häirintää;
5) vieraan valtion aluevalvontatehtävässä olevaan suomalaiseen valtionilma-alukseen tai valtionalukseen oikeudettomasti kohdistamaa elektronista häirintää;
6) sitä, että vieras valtio oikeudettomasti käyttää Suomen aluetta 1–5 kohdassa tarkoitetussa toiminnassa kolmatta valtiota vastaan.
Eli selväksi suomeksi: Jos vieras kone tulee Suomen ilmatilaan tai käynnistää tutkahäirintälähettimen tai laukaisee omasuojajärjestelmänsä kansainvälisessä ilmatilassa, kun suomalainen tunnistuslennolle lähtenyt hävittäjä tulee lähelle, on puolustusvoimien virkamiehellä oikeus käyttää ”tarvittavaa ja puolustettavaa” voimaa.
Todennäköistä kuitenkin on, että PV:n virallinen ohjeistus on lähempänä Tuomiojan linjaa kuin yllä kuvattua tiukkaa laintulkintaa.
”tai käynnistää tutkahäirintälähettimen tai laukaisee omasuojajärjestelmänsä kansainvälisessä ilmatilassa, kun suomalainen tunnistuslennolle lähtenyt hävittäjä tulee lähelle, on puolustusvoimien virkamiehellä oikeus käyttää “tarvittavaa ja puolustettavaa” voimaa.”
No höpö höpö…