Kahden kerroksen väkeä

PV:n palkkalistoilla on monia henkilöstöryhmiä. On upseereita, opistoupseereita, erikoisupseereita, aliupseereita, sopimussotilaita ja siviileitä, jotka valtaväestöä usein yllättäen edustavat n. 40% Puolustusvoimien henkilöstöstä. Vähemmän yllättäen, jokaisella näistä on tietysti oma palkkausjärjestelmänsäkin, byrokratian perinteitä kunnioittaen. Henkilöstö voidaan kuitenkin jakaa karkeasti kahtia: kuraportaaseen ja pukuportaaseen.

Kuraporras koostuu kansalle näkyvimmästä osasta, joukko-osastojen henkilöstöstä. Siis niistä ihmisistä jotka ovat päivittäin tekemisissä tai tukemassa varusmiespalvelusta, kertausharjoituksia tai päivittäistä alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista. Pukuporras, joka koostuu pääosin Pääesikunnan, puolustushaaraesikuntien, sotilasläänien esikuntien, Maanpuolustuskorkeakoulun ja muiden lukuisten sotakoulujen henkilöstöstä on sitten siinä toisessa, todellisuudesta irrallaan olevassa kerroksessa.

Vaikka tilanne ei ehkä keskimääräiselle varusmiehelle helposti härmisty, kuraportaan elämä on melko lyhytjänteistä selviytymistä päivästä toiseen. Resurssien säilyessä samana vaatimukset vain kasvavat. Vaatimuksilla tässä yhteydessä en tarkoita esimerkiksi sotilaallisten suorituskykyjen tai valmiuden kehittämistä, sillä saralla tuleekin vaatia. Lisääntyneet vaatimukset ovat muokanneet kuraportaan toimintaa eritoten paperisodan muodossa.

Oli aika, jolloin perusyksikön (komppania, patteri, lentue jne) päällikkö oli yksikkönsä pääkouluttaja. Yksikön paperisodasta, siitä mitä hallinnoksi kutsutaan, vastasi pääosin yksikön vääpeli. Tänä päivänä päällikön, varapäällikön ja vääpelin työsarka on yhtä asiakirjojen naputtelua. Tämäkään ei vielä riitä, sillä hämmentävän suuri osa kuraportaan alimman suorittajakastin, kouluttajan tai laitteen operaattorin työpanoksesta kuluu erilaisten tietoteknisten järjestelmien parissa. Tämä auttamatta johtaa itse ydinbisneksen vajaatoimintaan.

Asiaa voisi valaista ampumarataesimerkillä. Kun varusmiesjoukkue (noin 30 sotilasta) käy ampumaradalla harjoittelemassa, varusmiehelle asiasta näkyy lähinnä itse puolen päivän mittainen suoritus, jolloin hän on itse radalla ampumataitojaan hiomassa. Ammunnan johtaa hänen joukkueenjohtajansa, jolloin hyötysuhde vaikuttaa aika hyvältä, tarvitaan yksi ammattisotilas vain puolen päivän ajaksi. Voi kun olisikin näin yksinkertaista. Mikäli koulutusohjelma määrittää ammunnan tapahtuvaksi (tai ammattisotilas näkee ko. harjoittelun tarpeelliseksi) tulee jonkun kuraportaasta:

– Laatia viikko-ohjelma tietojärjestelmällä 1

– Tallentaa viikko-ohjelma tietojärjestelmään 2 jotta varusmiehen päättäessä listiä itsensä radalla voidaan todeta että paikalla oltiin hyvästä syystä

– Varata ampumaradan tilat tietojärjestelmällä 2

– Varata ampumatarvikkeet asevarastosta tietojärjestelmällä 2

– Varata määräyksen mukainen evakuointiajoneuvo ja muut tarpeelliset ajoneuvot tietojärjestelmällä 3

– Suunnitella oheiskoulutus niille jotka eivät juuri sillä hetkellä mahdu ampumaan (jos yksikössä 120 varusmiestä, 90 muulle tulee järjestää muuta koulutusta siksi aikaa)

– Noutaa ajoneuvo, ampumatarvikkeet, tarvittaessa lääkintätarpeet eri toimipaikoista

– Järjestää itse ampumatapahtuma

– Ammunnan jälkeen laatia ampumatapahtumasta pöytäkirja ja allekirjoittaa se

– Merkitä ampumatapahtuman tulokset yksitellen tietojärjestelmään 4 ja 5 (usein esimies vaatii esim erillisen Excel – taulukon tuloksista)

– Palauttaa ampumatarvikkeet, pöytäkirja, ajoneuvo ja lääkintätarpeet

Yhtäkkiä koulutustapahtuma joka ulkoisesti näyttää vaativan ½ työpäivän panoksen ammattisotilaalta sitookin oheiskoulutuksineen useita henkilöitä töihin, jotka luonteeltaan ovat toimistohommia, kaukana itse sotilaskoulutuksen ytimestä. Nämä työpanosta vaativat toimistohommat eivät kuitenkaan millään tavoin edistä itse sotilaan ampumaharjoittelua. Mikä pahinta, mikäli tilaresursseja vaatii kaksi käyttäjää, tuntuu se olevan aina ydinbisnes, reserviläisten kouluttaminen, joka joutuu antamaan tilaa. Puhumattakaan siitä että itse koulutuksessa tarvittavia välineitä, esimerkkitapauksessa ampumatarvikkeita rynnäkkökivääriin, jaetaan todella kitsaasti joukko-osastoille.

Tämä pienten asioiden kanssa kamppailu kuraportaassa ei juuri näy pukuportaaseen. Miten tähän on tultu?

Muutoksen siemen on ollut tietotekniikka. Johtaminen on muuttunut kasvotusten käytävän keskustelun tai käskemisen sijaan kasvottomaksi sähköpostijohtamiseksi, jolloin esimiehet pukuportaassa eivät näe todellisuutta kentällä. Riittää että laaditaan ohjeita ja käskyjä joilla oma juridinen selkänahka saadaan tarvittaessa pelastettua totuuskomission tullessa paikalle. Toisaalta pukuporrasta koskevat yhtälailla paperibyrokratian velvoitteet, jolloin heillä ei ole edes tosiasiallista mahdollisuutta nähdä sotilastoimintaa omin silmin. Tällöin jalat irtoavat maasta ja pukuportaassa elämä on fantasiamaailmassa pyörimistä. Asiaa havainnollisti hyvin tutkija Anni Ojajärvi, joka tutkimusta tehdessään osallistui kolmen kuukauden ajan palvelukseen:

– Strategiatasolla armeija on modernisoitunut, mutta ruohonjuuritasolla tämä jää vielä etäiseksi, sanoi tutkija Anni Ojajärvi.

Keskustellessani taannoin Ojajärven kanssa hän kertoi ettei tutkijakolmikon havaintoja tahdottu pääesikunnassa uskoa. Olihan pääesikunnan mielestä päästy eroon mm. sellaisista asioista kuin varusmiesten odottaminen tai liikuntakoulutus massoille (100+ koulutettavaa / 1 ammattisotilas) Onhan käsketty, että palvelus tulee järjestää niin tehokkaasti, ettei tarpeetonta odottamista tapahdu ja liikuntakoulutuskin on käsketty järjestämään tasoryhmissä.  Näinhän asia tietysti kenraalikunnalle järjestetyssä sotilasteatterissa ilmenee, sillä ei niitä haukkuja kukaan jaksaisi mikäli pukuportaalle todellisuutta näyttäisi. Ei  kuraportaassa vaan riitä ukkoja tasoryhmien järjestämiseksi.

Tietotekniikan lisäksi toinen vaikuttava tekijä on tukiorganisaation paisuminen suorittavan organisaation kustannuksella. Pieni joukko-osasto jossa on vaikkapa 300 työntekijää, 500 varusmiestä ja 300 kertausharjoitusvuorokautta pystyy osoittamaan itse koulutustehtävään ehkäpä 80 henkilöä. Muut 220 henkilöä työskentelevät sitten huollon ja hallinnon aloilla. Kuraportaassakin löytyy siis runsaasti niitä, jotka päivät pitkät tekevät toimistohommia. Työnantajan arvostusta eri tehtäviä kohtaan kuvaa se, että toimistohommia pidetään pääsääntöisesti sotilaan töitä vaativampina, jolloin niihin myös pyritään ja niistä enemmän peruspalkkaa maksetaan.

Yksi puolustusvoimauudistuksen myyntisloganeista on ollut resurssien lisääminen suoritusportaaseen. Tätä esitti myös Siilasmaan työryhmä raportissaan. Alustavan arvion mukaisesti tähän ollaan ainakin pyrkimässä, mutta mikäli tietojärjestelmäbordellia ja paperityön lisääntyvää vaatimista ei pysäytetä, tulee PVUUD jäämään tältä osin torsoksi, pahoin pelkään.

9 thoughts on “Kahden kerroksen väkeä

  1. J Laukko kirjoitti:

    Odottakaan, kun PV-uudistus on toteutettu. 90% irtisanottavista on siviilejä jotka tosiasiassa pyörittävät hallintoa ja hoitavat talouden ja tekniikan. Sitten vasta kuraporras sekä pukuporras kuseen joutuukin…

  2. entinen reserviläinen kirjoitti:

    vai ei henkilöstöjohtaminen toimi? mistäköhän johtuu? onko tämä yleisempikin ongelma alalla?

  3. Lepi kirjoitti:

    Hyvä blogi! Tämän tyyppistä on kaivattu.

  4. ammattisotilas kirjoitti:

    Henkilöstöjohtaminen on vaikea taiteenlaji. Puolustushallinnon alalla oman erityispiirteensä luo henkilöstöryhmien (ja täten ammattiyhdistysten) kirjo. Puolustusministeriön hallinnonalalla on käytössä viisi (5) eri palkkausjärjestelmää. Eräs tyypillisimmistä ammattisotilaan tehtävistä, joukkueenjohtaja, käynee esimerkistä. Joukkueenjohtajana voi toimia sotatieteiden maisteri, kandidaatti, määräaikainen reservinupseeri, opistoupseeri tai aliupseeri. Vaikka tehtävän sisältö voi olla sama, näistä viidestä vain kandidaatti ja maisteri saavat keskenään samaa palkkaa. Vastaavasti joukkueenjohtajamaisterilla voi olla alaisenaan aliupseeri jonka hän itse on vieläpä kouluttanut aliupseerin ollessa varusmies. Kuitenkin tämä aliupseeri voi alaisena saada enemmän palkkaa. Toinen tyypillinen esimerkki on upseeri jonka alaisena on esimerkiksi insinööritaustainen erikoisupseeri. Taas alainen tienaa enemmän. Muistan tapauksen kun minulla oli kaksi kollegaa, meillä kolmella oli samanlainen tehtävä mutta me kaikki kolme saimme eri peruspalkkaa. En toki halua kenenkään pussista viedä euroakaan, mutta olihan se vähän omituista.

    Henkilöstösuunnittelun menneistä virheistä maksetaan siis vieläkin.

  5. adam7 kirjoitti:

    Näyttää tuo ”tietotekniikka” vielä olevan vaiheessa.

    Käyttäjälle tehdyssä kokonaisjärjestelmässä noiden erillisten järjestelmien ei tule näkyä, vaan standarditoimiin tulee olla käyttöliittymä, joka kätkee taakseen nuo taustajärjestelmät ja on siten riisuttu että annettavat tiedot ovat ensisijaisesti standarditehtävien mukaisia (mahdollisen harvoilla kentillä) ja ainoastaan jos mennään tavanmukaisesta poikkeaviin, mennään optiokenttiin.

    Omassa duunissa saimme uuden ”tuotantojärjestelmän” reilu vuosi sitten, jossa ”kaikki” on huomioitu, johtaen siihen että tuottamaton työ kaksinkertaistui ja joutuu kahlaamaan eri näytöissä ja turhissa kentissä yksinkertaisen tehtävän dokumentointiin. Edellisen keskinkertaisen järjestelmän kehitys epäonnistui käyttäjien, muttei toimittajien, mielestä täysin.

    —-

    Mitä tulee sitten eri tehtävien tekoon, PV:n ikivanhat käytännöt, jotka pakottavat sotataitoihin oppineet toimimaan tuotanto-assistenttina ja joissa käytännöissä varusmiesten/reserviläisten aikaa ja järjestelykykyä ei käytetä hyväksi noissa koulutustuotannon aputehtävissä, on aika järkkyä. Empoverment taisi olla siviilipuolen management-tehtävissä huutoa jo parikymmentä vuotta sitten.

    No jos SA-tehtäviin on ollut sijoitettu tarpeeksi kauan, PV:n suhtautuminen muuttunut näihin kokeneisiin, mutta varusmiesajan ja reservin alkuaikoina oli aikanaan sekä uskomattomia rajoittavia sääntöja ja myös rajoittavia asenteita.

    —–

    Mitä tulee eri henkilöstöryhmiin, eri palkkausjärjestelmillä ja eri ammattijärjestöillä, voin vain todeta: welcome to the real world. Ja tuosta harjoituksesta jossa heikommin koulutettu ja nuorempi saa parempaa palkkaa, on ollut juttua jo kymmeniä vuosia. Tottahan se on tuon harjoituksen osalta, mutta pitkässä juoksussa homma toimii eri tavalla, vai?

    • ammattisotilas kirjoitti:

      Tietotekniikka on kovin vaiheessa. Lupausten perusteella nykyisen kokonaisuuden tuli toimia kuvaamallasi tavalla, mutta toisin kävi. Nyt on sitten päällekkäisiä järjestelmiä, joihin on omat käyttäjätunnukset ja salasanat. Itse tietotekniikan puutteista huolimatta vieläkin huolestuttavampaa on meidän sotilaiden alistuminen näppäimistön näpyttelijöiksi, toimistosihteereiksi. Työpäivät vietetään näytön takana kirjoitellen käskyjä ja raportteja jotka paisuvat paisumistaan, itse sotilaallisen ammattitaidon rapistuessa. Sotilaan taidot muistuttavat urheilijan taitoja. Tarvitaan paljon harjoittelua ja suorituksia jotta tiukimmassakin paikassa kykenee toimimaan suunnitellulla tavalla. Kuinkahan hyvin jääkiekkoilijat pärjäisivät, jos he olisivat harjoittelemassa esimerkiksi 5% tai 10% kaikesta ammattiinsa käytetystä ajastaan?

      Mitä tulee eri henkilöstöryhmiin, puolustushallinto lienee julkishallinnossa tässä asiassa kummajainen. Mikäli muuten luet tekstin, en viitannut mihinkään harjoitukseen (näin oli aikanaan) vaan ihan siihen kuukausipalkkaan ilman lisiä. PV:n aikanaan lanseeraama ”Sama palkka samasta työstä” ei siis ole toteutunut. Toiset ammattijärjestöt ovat onnistuneet paremmin kuin toisin, mutta kaikki lienevät yhtä mieltä siitä että määräaikaiset reserviupseerit ovat eniteen perseeseen kairattu porukka.

  6. Juha Marttila kirjoitti:

    Voi veljet hyvät, toi on niin totta! 10:nessä vuodessa PV:n hommat on menny tuohon tietokoneen hakkaamiseen. Kun joukkueen kouluttaja ennen lähti oikeesti kouluttamaan miehiään maastoon………..nyt hän tekee kaikkea muuta mikä liittyy TIETOTEKNIIKKAAN. Herätkää nyt kaikki pöytäpäätösten tekijät. Ei sotatyön johtaminen ole niin monimutkasta. Pakko sanoo kuin Rokan Antti ”me hävitään tämä sota” Jonkun pitää pian herätä, näiden syväjohtamisien ja pahvien sappien sun muiden lumoista, ja ruveta kouluttamaan miehiä puolustamaan Isänmaata. T: EVP ltn. ent.varusmiesten kouluttaja!

  7. Yrjöperskeles kirjoitti:

    Niin, minähän toimin sosiaalialalla eli lastensuojelussa ja tuo lankettien ja tiedostojen aina vaan lisääntyvä määrä on meillekin tuttua, ja vaikuttaa siltä, että se on jo paljon tärkeämpää kuin varsinainen työ. Meillä kun on pitkään ollut se tilanne, että meilläkin on ”pukuporras”, joka miettii teoreettisesti ja ”kuraporras”, joka tekee varsinaisen käytännön työn. Ja meillähän on se tyyli, että jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, vika on tietysti aina käytännössä.

    Jotenkin vaan kuvittelin, että PV:ssä vielä käytäntö on kaiken a & o. Vaan eipä se näytä olevan sielläkään. Voimia eloon. Te olette meidän henkivakuutuksemme.

  8. Ilkka kirjoitti:

    Huomenta,

    Tottakai tuossa alkukirjoituksessa mainitsemassasi ammunnanharjoittelu tapauksessa kyse on koulutuksesta, mikali tilannetta verrataan sodanaikaiseen tapahtumaan, niin tokihan jv joukkueenjohtajalla on muutakin kuin tulikomentojen anto harteillaan. Nopeasti taistelutilannetta ajatellen johtajan tulee suorittaa joukkueen suoritusta vastaavan taktisen kuvion laatiminen/selvitys ennen toiminnan alkua ja sen ohjaaminen taistelun edetessa, haavoittuneen evakuointi, tulituki pyynto, mahdollinen ammustaydennys pyynto ja tottahan viela on tuo toiminnan jalkeinen tilanne selvityskin kuuluu asiaan, siis aivan samankaltaisia vaatimuksia kuten tuossa ammunnanharjoittelu tilanteessakin jonka suoritus ts vastaa tiettya realismia mutta tuo nyt ei ollut se pointti johon aioin tarttua silla olen aivan samaa mielta kanssasi raskaasta byrokratiasta ja siita ettei Ladalla olla koskaan voitettu Hankirallia.

    Tilanteista ja asioista on aina helppo narista/huomauttaa, eras vanhempi herrasmies kerran ilmaisi minulle ettei ongelmasta saisi valittaa jos siihen ei ole ratkaisua tarjottavana tai sitten ei ole aliupseeri ja mielestani tuo pitaa paikkansa.
    Kuinka olisi jos perustaisimme pataljoonan tulihuoltojoukkueen joka vastaisi varotoimista, ammuksista, tauluista ja kaikesta muusta varsinaisen ammunnan ulkopuolisesta toiminnasta. Tulihuoltojoukkueen johtaja voisi noteerata pataljoonan eri joukkueiden toiminnan tason.Tuossa esimerkki tapauksessa kouluttava johtaja kykenisi lahes vaivatta laatimaan ohjelman jossa tst-koulutus paatyisi kovapanos ammuntoihin joka vastaisi aikaisemman tst-harjoituksen periaatetta, tuon myota pataljoonan nykyinen joka joukkueen suorittama byrokratia siirtyisi kertaheitolla esikunnan alaisuudessa toimivalle tulihuoltojoukkueelle nostaen ratkaisevasti suoritettavan koulutuksen tasoa ja sen mielekkyytta niin koulutettaville kuin kouluttajillekin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s