Lähtölaukaus

Suomessa Puolustusvoimista tai turvallisuuspolitiikasta keskustelu tuntuu helvetin hankalalta. Virallisella puolella PV:n toiminnasta tai turvallisuuspolitiikasta lausuntoja antavat yleensä ministerit, puolustusasioihin ”perehtyneet” kansanedustajat ja virkapukuisten osalta PV:n komentaja tai muu kenraalikunta. Ajoittain ääneen pääsevät varsinkin paikallisissa julkaisuissa esimerkiksi joukko-osastojen komentajat ja nähdäänpä silloin tällöin televisiossa Maanpuolustuskorkeakoulun edustaja, tyypillisesti Strategian laitokselta. Tiedotuslinja on hyvin PV:n näköinen. Sotaväessähän tiedotuksesta (niinkuin kaikesta muustakin) vastaa joukon johtaja, oli kyse sitten sotaharjoituksesta, onnettomuudesta tms. Toteuttajana puolustusvoimatasolla on tyypillisesti kirjoitetussa mediassa PV:n viestintäjohtaja.

Toinen foorumi maanpuolustukselliseen keskusteluun on sitten se epävirallinen, internetissä ilmenevä kansalaiskeskustelu joita lukiessa ammattisotilas tyypillisesti repii jo kaljuuntuvaa kuontaloaan entistä harvemmaksi. Asiantuntijoina esiintyvät erilaiset reserviläiset joiden kokemukset asepalveluksesta ovat verraten lyhyet ja tyypillisesti yhteen-kahteen toimipaikkaan rajoittuneet, joita sitten yleistetään. Äänekkäimpinä näissä ovat yhtäällä yli-innokkaat aktivistit ja toisaalta negatiivisia kokemuksiaan julistelevat saamattomat persreiät.

Tämän blogin ideana on tarjota kolmas totuus. Totuus jota ei kuule kenraalien ja everstien suusta ja totuus jota juuri varusmiespalveluksensa päättäneet tai sitä läpikäyvät reserviläiset eivät kykene tarjoamaan. Valistuneelle lukijalle selvisi siis, että kirjoittaja on väliportaan kavereita, jolloin omat ennakkoluulot voidaan jo muodostaa, olkaa hyvä. Koska PV:n tiedotuspolitiikka on verraten Brezneviläinen ja keskustelukulttuurin avoimuus rajattu, jätettäköön yllämainittu ainoaksi tiedoksi ammattisotilaan todellisesta identiteetistä. En nimittäin halua että esimies jonakin päivänä soittaa ja antaa tehtäväänmääräyksen periferiaan, rangaistuksena nykyaikaisesta kommunikaatiosta.

Ammattisotilaiden bloggaus Suomessa lienee lähes olematon ilmiö. Sotilasblogeja alkoi ilmestymään maailmalla 2000-luvun alussa ja eräs ensimmäisistä merkittävistä oli amerikkalaisen sotamiehen Colby Buzzellin blogi Irakin sodasta, ruohonjuuritason näkökulmasta. Sotamies Buzzell, kaikkien hyvien sotilaskäytäntöjen mukaisesti, sai muutakin kuin olalletaputuksia hänen jäädessään kiinni tästä huutavasta vääryydestä.

Suomalainen esimerkki on kapteeni EVP Jarno Limnellin blogi Iltalehdessä. Jarnokin uskaltautui avaamaan sanaisen arkkunsa vasta erottuaan palveluksesta, kun oli käynyt selväksi että uraputki ei juuri urkene vaikka kuinka olisi älykäs ja tohtorin tutkinnon suorittanut. Puolustusvoimiin kohdistuvien leikkausten myötä kyseinen uraputki meillä palveluksessa vielä olevilla näyttää kapenevan entistä ohuemmaksi, millä tulee olemaan väistämättömiä vaikutuksia työmotivaatioon. Näin tulee käymään myös poliisilla, mikäli suunnitelmat toteutuvat. Ainakin rikollisuus vähenee kun ei ole ketään rikoksia havaitsemaan ja tutkimaan. Arvatkaas miten on käymässä jo liian heikolle puolustuskyvylle.