Tiedottamisen opetuksia ulkomailta

Helmikuu, 2003. Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell esittää YK:n turvallisuusneuvostolle ja television välityksellä koko maailmalle virheellistä tiedustelutietoa Irakin joukkotuhoaseista ja vaatii kansainvälistä yhteisöä puuttumaan tilanteeseen sotilaallisin keinoin. Powell onnistuu ja Yhdysvallat kerää neljänkymmenen valtion koalition ja miehittää Irakin mutta menettää samalla ulkopoliittista uskottavuuttaan ja moraalisen asemansa läntisen vapauden puolustajana myös liittolaistensa silmissä vuosiksi eteenpäin.

Heinä – elokuu, 2008. Eri etnisten ryhmien jännitteet puhkeavat jälleen väkivaltaisuuksiksi Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa. Georgia valmistautuu sotaan separatisteja vastaan, Venäjä valmistautuu sotaan Georgiaa vastaan. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puhuu vakuuttavasti Georgian suorittamasta ”etnisestä puhdistuksesta” ja väittää johdonmukaisesti Georgian aloittaneen sodan. Venäjän asevoimat lyövät Georgialaiset ja Venäjä miehittää osan Georgiasta. Läntinen yhteisö ei pääse yhteisymmärrykseen syyllisyydestä ja tuki Georgialle rajoittuu diplomaattisiin ja humanitäärisiin puheisiin ja toimiin.

Marraskuu, 2012. Israelin hallituksen tiedottaja Mark Regev ja asevoimien tiedottaja everstiluutnantti Avital Leibovich käyvät väsymätöntä tiedotuskampanjaa televisiossa myös vihamielisesti suhtautuvilla kanavilla selittäen Israelin toimien tarpeellisuutta Gazassa. Israelin asevoimat tiedottaa taisteluista ja tilanteesta tekstein, kuvin ja videoin blogissaan, Twitterissä, Facebookissa,Youtubessa ja Flickr:ssä. Asevoimat laativat helposti markkinoitavia, yksinkertaistettuja kuvia Hamasin rakettien kantamista. Länsimaisten poliitikkojen retoriikka Israelia kohtaan on selvästi lievempää kuin vuoden 2008 operaatiossa. Jopa kotoinen ulkoministerimme, joka aiemmin on lähes yksiselitteisesti omista ideologisista näkökohdistaan tuominnut Israelin toimet, on varsin puolueeton sanankäänteissään. Israelin toiminnanvapaus kasvaa. Mielenkiintoista kyllä, suurempi toiminnanvapaus ei estänyt melko nopean tulitauon alkamista.

Tiedottaminen siis vaikuttaa. Tiedottamista täytyy kohdentaa sekä ulkovaltojen päättäviin elimiin että ulkovaltojen kansalaisiin jotta nämä luovat päättäjilleen painetta ryhtyä toimenpiteisiin. Tiedottamisessa on käytettävä hyväkseen totuutta tai vähintään sellaista totuutta, jonka muuntumista tavallinen kansalainen tiedotuksen kohteena ei voi lähteitään käyttäen havaita. Kriisitiedotuksen uskottavuuteen vaikuttaa merkittävästi tiedottajan uskottavuus, johon liittyy läheisesti tuntemus asevoimista. Israelin malli poliittisesta tiedottajasta ja sotilastiedottajasta vaikuttaa toimivalta. Myös Colin Powell evp kenraalina oli hyvin vakuuttava YK-puheensa aikana. Sotilasasioista tiedottavan täytyy tuntea sotilasasiat, itsensä tekee naurunalaiseksi hyvin nopeasti mikäli faktat eivät ole kunnossa.

Kansalaisiin on vaikutettava kansalaisten käyttämillä medioilla. Myös meillä on pikkuhiljaa herätty tähän, ja PV on esillä sekä FacebookissaYoutubessa että Twitterissä. On silti huomattavaa, että toistaiseksi sisältö on lähinnä suomenkielistä, PV:n nettisivuilla on onneksi hieman ulkomaankielistä sisältöä. Mikäli haluamme vaikuttaa kriisitilanteessa poliittisiin päätöksentekijöihin kansalaiskeskustelun kautta, tulee Pääesikunnan viestintäosaston varautua vähintään englanninkieliseen tiedottamiseen, mielellään myös venäjän, ruotsin, saksan, ranskan, espanjan ja italian kielillä. Positiivista mielikuvaa kotimaisen puolustuksen oikeutuksesta tulee luoda jo rauhan aikana, ei vasta sitten kun tuuletin jo pyörii.

Kuten Israelin viimeaikaiset sodat osoittavat, tiedotuksen sisältö on päätettävä tarkkaan, vastakkain ovat informaation tarkkuus ja tiedotuksen uskottavuus sekä toisaalta operaatioturvallisuus. Tiedustelujärjestelmän muodostaman tilannekuvan näyttämisellä tiedottaja voi esimerkiksi uskottavasti osoittaa vieraan vallan tunkeutumisen alueellemme, toisaalta se voi kertoa tilannekuvan laadusta tai käytettävistä tiedustelujärjestelmistä vastustajalle jotain mitä emme halua paljastaa.

Kuten muistakaan sotatoimista, meillä ei ole juuri omia kokemuksia sotilaallisen kriisin tiedottamisesta. Viime aikoina esillä olleesta huostaanottokeskustelusta Venäjän kanssa on kuitenkin syytä oppia, sekä sotilaallisella että poliittisella viestinnällä on oltava valmius aloittaa tiedottaminen kohdemaan kieli ja kulttuuri tuntien välittömästi, ei useita vuorokausia kriisin puhkeamisen jälkeen. Tiedotussotakin voidaan voittaa tai hävitä hyvin nopeasti ja alkuvaiheen passiivisuus voi osoittautua peruuttamattomaksi virheeksi.

Mainokset