Malissa paukkuu, mitä sitten?

But if history teaches anything, it teaches that simple-minded appeasement or wishful thinking about our adversaries is folly. It means the betrayal of our past, the squandering of our freedom.

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt aikaa, mutta koska tunnetusti selitykset vain pahentavat asiaa, jätän sen sillensä. Aloitettakoon uusi vuosi Afrikasta.

Kuten uutisia seuraavat ovat huomanneet, viimeisen vuoden aikana Malissa, tuossa noin kolme kertaa Suomen kokoisessa afrikkalaisvaltiossa on käynyt sisällissota jonka intensiteetti kasvoi vastikään jälleen. Tyypilliseen afrikkalaistapaan sotaan on liittynyt heimokähinöitä, selkäänpuukottamisia, vallankaappaus, palkkasotilaita, raajojen katkomisia ja raiskauksia. Malin tapahtumat voidaan halutessamme kuitata valkoisen miehen syyllisyydellä ja todeta ongelmien erään perustekijän olevan kolonialismin taakka.

Vaikka moraali antaisi myöden seurata uuden Ruandan syttymistä, Maliin kannattaa kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota. Sisällissodassa Malin pohjoisosan, noin Ranskan kokoisen alueen ovat ottaneet hallintaansa eri islamistijärjestöt (Al-Qaida Islamilaisessa Maghrebissa ja paikallinen partaporukka Ansar Dine) joiden mielestä sellaiset asiat kuten aviottomat lapset ovat oivallinen syy perheen teloitukselle.

Mali on vanhaa Ranskan periferiaa ja Ranska on ollut aktiivinen konfliktin osapuoli vajaan viikon ajan. Voisimme toki jättää Ranskan hoitamaan pesänsä tai antaa malilaisten sotia itsensä hengiltä, mutta Malissa kyse on suuremmasta kuin yhden Afrikan valtion sisällissodasta. Mali on suoraa jatketta länsivaltojen radikaalin islamin vastaiselle taistelulle, jatkoa Afganistanille, Jemenille ja monelle muulle.

Elättelimme sitten millaisia kuvitelmia hyvänsä, on ilmeistä että radikaali islam pyrkii levittäytymään voimakeinoin kuten sosialismi vanhaan hyvään aikaan. Mikäli länsi antaa Malissa periksi, luovuttaa se Länsi-Afrikan radikaalin islamin tukialueeksi. Silloin Afganistan näyttäytyy vain pienenä sivujuonena isossa tarinassa ja terrorismi on jälleen Euroopan ovella.

Suomessa kun ei tapana ole ottaa juuri mistään kantaa poliittisella tasolla (ainakaan retoriikassa), ei sitä ole otettu myöskään radikaalin islamin suhteen. Meneillään olevassa taistelussa ”vapaiden kansojen” ja sharia-lakiin uskovien välillä ei kuitenkaan hyssyttelemällä ole positiivista odotusarvoa. Mali on myös Euroopan Unionin ulkopolitiikan uusi koetinkivi.

Mielenkiintoisena sivujuonteena viisi suurta eli turvallisuusneuvoston jäsenmaat ovat kerrankin kaikki yhdessä rintamassa. Jokaisella on  ongelmansa radikaalin islamin kanssa ja Venäjää lukuunottamatta jokaisella on intressit alueen vakauden säilyttämiseksi. Julkilausuttu tuki tai jopa sotilaalliset toimet eivät tällä kertaa ole minkään suurvallan varpaille astumista. Nyt olisi irtopisteitä tarjolla.