Suomen NATO-jäsenyyden poliittisista vaikutuksista on Suomessa debatoitu jo pitkään, ja ilmiselvää lienee, että asiasta on erimielisyyksiä. Yhtä lailla Suomessa käydään, ainakin harrastelijatasalla, ajoittaista keskustelua kollektiivisen puolustusvelvoitteen (5. artikla ja Lissabonin sopimus) pitävyydestä. En aio tarttua näihin aiheisiin, mutta totean silti että jäsenmaiden keskuudessa ei, Baltiaa lukuunottamatta, tätä keskustelua juurikaan esiinny. Esimerkiksi norjalaiset sotilaat, joiden kanssa olen aiheesta ulkomailla keskustellut, ihmettelivät koko kysymystä.
Jäsenyyden sotilaallisista vaikutuksista ja eritoten ”Suomen rintamalle” tarvittaessa siirrettävistä sotilaallisista suorituskyvyistä ei ole juuri julkisuudessa keskusteltu, siispä tartun jäsenyysaiheeseen tiukan sotilaallisesta näkökulmasta ja tarkastelen niitä suorituskykyjä, millä kansallista puolustustamme voitaisiin liittokunnan muiden jäsenten toimesta tarvittaessa vahventaa. Tässä yhteydessä on merkityksellistä ymmärtää, että NATO:lla organisaationa ei ole omaa sotilasvoimaa (pl. tutkavalvontakoneet), vaan suorituskyvyt tulevat jäsenmaiden tuottamina.
Koska mikään sotavoima ei ole vahva kaikkialla yhtäaikaa, NATO:n suorituskykyjäkin keskitetään sinne, missä tarve on suurin. Tässä tarkastelussa NATO:n toiminnan painopiste on pohjoisella sivustalla, Pohjoismaiden, Baltian ja Puolan alueella. Koska Suomen ja Ruotsin turvallisuusratkaisuja voidaan pitää toisiinsa kytkettyinä, oletan että Ruotsi on liittynyt jäseneksi samanaikaisesti Suomen kanssa.
Johtuen sekä maantieteestä että poliittisista suhteista ja traditioista, Suomelle merkittävimmät kumppanijäsenet tulisivat olemaan Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Saksa, Hollanti, Iso-Britannia ja Yhdysvallat.
Painostusvaihe
Lähes jokaista nykyaikaista kansainvälistä laukaustenvaihtoa on edeltänyt verbaalinen laukaustenvaihto, ajanjakso jolloin diplomatian kieli koventuu ja poliittisella kentällä käydään joko aktiivisia neuvotteluja tai neuvotteluyhteydet ja diplomaattisuhteet ovat poikki. Myös taloudellisia ja sotilaallisia painostuskeinoja, ml. asevoimien rajoitettu käyttö, voidaan käyttää. Samanaikaisesti asevoimat pyrkivät kohottamaan valmiuttaan kutsumalla joukkoja palvelukseen ja harjoituttamalla näitä. Painostusvaiheen pituudesta on merkittäviä näkemyseroja, toisten uskoen välittömään Spetznaz-ukkojen lastaukseen Aeroflotin koneisiin jo hyvien suhteiden aikana, toisten uskoessa valmistautumisen kestävän kuukausia, jopa puoli vuotta. Esimerkiksi Kosovon sotaan valmistautuminen vei NATO:lta noin 5 kuukautta, Georgian sotaan valmistautuminen otti Venäjältä kolmisen kuukautta.
NATO:n työkalu kriisin de-eskaloimiseen painostusvaiheen aikana on nopean toiminnan joukot, NATO Response Force (NRF). NRF, jonka osallisena Suomikin on, voidaan siirtää operaatioalueelle kärkijoukkojen osalta alle viikossa. Joukon kokoonpano vaihtelee rotaatioittain, mutta se sisältää sekä maa-, meri- että ilmavoimien elementtejä. NATO:n nettisivujen mukaan NRF sisältää tällä hetkellä n. 13 000 sotilasta ja näiden lisäksi joukkopoolin, josta voidaan tarvittaessa vahventaa kärkijoukkoa.
NRF itsessään ei ole niinkään merkittävä sotilaallinen voima, sen sijaan se on ennenkaikkea työkalu jolla liittouma tarvittaessa osoittaa sitoutuneisuutensa jäsenvaltion kollektiiviseen puolustukseen.
Itse NRF-joukkojen lisäksi ehkä vieläkin merkittävämpää on liittouman tiedustelu- ja maalittamissuorituskykyjen sekä huoltovarmuudellisten tekijöiden keskittäminen toiminta-alueelle. Täten Suomen alueelle voitaisiin keskittää esimerkiksi lääkintähuollon materiaalia, ampumatarvikkeita ja polttoainetta.
NATO:n kohottaessa valmiuttaan eteläisellä Itämerellä parannetaan myös kansallisen huoltovarmuuden toimintaedellytyksiä.
Strategisen iskun torjunta
Kotimaisen puolustussuunnittelun painopiste on jo pitkään ollut strategisen iskun torjunnassa. Liturgiaa tuntemattomille, strategisella iskulla tarkoitetaan nopeaa yllätyshyökkäystä jolla pyritään lamauttamaan yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ja valtionjohdon toimintakyky sekä estämään sotilaallisen voiman kasvattaminen kohdealueella. Strategisen iskun torjuntaan vaadittavien sotilaallisten suorituskykyjen on oltava nopeasti siirrettäviä, tulivoimaisia ja kauaskantoisia.
Ilmapuolustus
Ilmapuolustuksen onnistuminen on edellytys riittävän aikavoiton hankkimiselle, jotta maavoimien joukot ehditään perustaa, kouluttaa ja ryhmittää toiminta-alueille. Lisäksi se on edellytys yhteiskunnan elintärkeiden kohteiden suojaamiseksi. Kuten aiemmin kirjoitin, mikäli Venäjän ilmavoimakomponentti keskitetään Suomen lähialueelle, tilanne on meille epäedullinen, vaikkakaan ei mahdoton. Kansallista ilmapuolustustamme olisi loogisinta vahventaa niin hävittäjätorjunnan, ilmatorjunnan kuin ilmavalvonnankin osalta.
NATO:n pohjoisten jäsenvaltioiden kokoonpanossa on runsaasti lentokalustoa, joka voidaan kohtuullisen nopeasti uudelleenryhmittää liittouman alueella, kuten Libyan sota osoitti. Suomen tapauksessa hävittäjävoimaa voitaisiin keskittää lentueen verran (n. 12 konetta) Ruotsista, Tanskasta, Hollannista, Belgiasta tai Britanniasta. Vahvuus kaikkiaan voisi olla kahden laivueen (2 * 24 konetta) luokkaa, mikä määrällisesti lähes tuplaisi Ilmavoimien suorituskyvyn hävittäjätorjunnassa. Koska kyseessä ovat monitoimikoneet (F-16, Gripen, Eurofighter), osastot kykenevät suorittamaan myös ilmasta-maahan -tehtäviä. Hävittäjien lisäksi liittoumalla olisi käytössään lentävää tutkailmavalvontaa (E-3 Sentry, Erieye) joilla voidaan vahventaa ilmavalvonta- ja taistelunjohtokykyä.
Norjan asevoimien painopisteen ollessa pohjoisessa, Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosista voidaan muodostaa erillinen ilmaoperaatiosuunta, jonka ilmapuolustuksesta vastaa esimerkiksi Norjan, Ruotsin ja Suomen ilmavoimat yhdessä vahvennettuna Norjanmerellä operoivilla lentotukialuksilla (Yhdysvallat).
Itse koneiden mukana tarvittaisiin myös tukeutumissuorituskykyjä, sillä Ilmavoimien henkilöstö on mitoitettu vain omien koneiden tukeutumisen mahdollistamiseksi. Tämä tarkoittaa siis varaosia ja mekaanikkoja, tankkauskykyä ja aseistamiskykyä sekä tukikohtien maasuojausta. Soveltuvia lentokenttiä sentään riittää, Suomessa lienee n. 30-40 lentopaikkaa joista kyetään operoimaan parven suuruisella (4 konetta) osastolla.
Ilmauhkan kevennettyä merkittävästi kylmän sodan ajoista NATO:n jäsenvaltioilla on ”jouten” merkittävä määrä pitkän kantaman ilmatorjuntakalustoa. Eritoten Hollannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa on joukkosupistuksista huolimatta lukuisia Patriot-yksiköitä (yhteensä lähes 20 patteristoa). Ryhmittämällä yksi-kaksi patteristo(a) pääkaupunkiseudulle saataisiin Helsingin seudun ilmapuolustukseen pitkän kantaman elementti, johon kansallisilla resursseilla ei ole varaa. Patteriston keskittämisellä vapautettaisiin myös osa kansallisista lyhyemmän kantaman ohjusyksiköistä muiden kohteiden suojaamiseen ja mahdollistettaisiin rajoitettu ballististen ohjusten torjuntakyky, jota voitaisiin tarvittaessa täydentää Arleigh Burke – luokan ohjushävittäjällä. Ilmatorjuntayksiköiden ryhmittäminen Suomeen saattaa edellyttää kaluston etukäteissijoittamista Suomen alueelle riittävän valmiuden saavuttamiseksi.
Meripuolustus
Kokonaisuudessaan NATO:n merellinen voima Itämerellä (sisältäen merellä toimivan ilmavoimakomponentin) on merkittävästi suurempi kuin Venäjän Itämeren laivaston. Suomen ja Venäjän välisen kriisin sattuessa Suomelle riittää, että NATO:n merellinen voima sitoo Kaliningradissa olevat Venäjän Itämeren laivaston joukot Kaliningradin lähialueille ja mahdollistaa huoltokuljetukset Tanskan salmiin saakka. Kaliningradiin tukeutuvien alusten sitominen Itämeren eteläosiin mahdollistaa myös Merivoimien painopisteen asettamisen Suomenlahden alueelle. Jäsenyys tekisi myös käytännössä mahdottomaksi Itämeren laivaston maihinnousuoperaatiot Suomenlahden itäosia lukuunottamatta.
Tarvittaessa liittouma voi siirtää Suomen lähialueille ja läntiselle Itämerelle sukellusveneentorjuntakykyä sekä miinoitteiden raivauskykyä huoltovarmuuden parantamiseksi.
Maapuolustus
Maavoimat puolustushaarana on logistisesti vaikein siirtää ja toisaalta täkäläiset olosuhteet tekevät maaoperaatiot haastavaksi liittouman jäsenmaille. Mikäli vanhat suunnitelmat pitävät paikkansa, liittouma keskittää Yhdysvaltalaisia, Britannialaisia ja Hollantilaisia merijalkaväen joukkoja Etelä-Norjaan ja maavoimien pääosan (9 divisioonaa, operaatio Eagle Guardian) Puolan-Baltian alueelle, jossa maasto on soveltuva läntiselle maataisteluopille. Keskittämällä joukkoja Puolan ja Baltian alueelle liittouma pakottaisi Venäjän keskittämään joukkojaan Pietarin eteläpuolelle, keventäen painetta Suomen lähialueella.
Suomen alueelle voitaisiin keskittää nopeasti ryhmitettäviä ilmakuljetteisia joukkoja joiden toiminta-alue olisi todennäköisesti selustan alueet Eteläisessä Suomessa sekä erikoisjoukkoja tiedustelu-, tuhoamis ja maalittamistehtäviin.
Hyökkäys alueiden valtaamiseksi
Toiselta nimeltään PV:n ”kun paska iskee tuulettimeen-skenaario”, jossa strategisen iskun jatkeena toimii merkittävä maaoperaatio alueiden valtaamiseksi. NATO:n jäsenvaltioiden joukkorakennetta, valmiutta ja kuljetuskykyä tarkasteltaessa käy ilmi, että on vain melko rajallinen määrä joukkoja joita edellämainittujen lisäksi voitaisiin Suomen alueelle keskittää. Maapuolustuksen runkona toimisivat siis kansalliset maavoimat, joiden taistelua tukee monikansalliset ilma- ja merivoimat sekä rajoitettuja maavoimakomponentteja, kuten erillinen PSV-pataljoona (SWE), taisteluhelikoptereita (NED) ja kuljetushelikoptereita (SWE, NED, UK, US), erikoisjoukkoja, miehittämättömiä ilma-aluksia ja raskaita raketinheittimiä.
Johtopäätökset
Liittoumalla on käytettävissä huomattava määrä suorituskykyjä, joista läheskään kaikki ei ole sellaisenaan siirrettävissä Suomen puolustuksen käyttöön, mutta ne jotka ovat, parantaisivat merkittävästi ilma- ja meripuolustuksellista voimaa alueellamme sekä mahdollistaisivat huoltokuljetukset Itämerellä. Edellä luetellut suorituskyvyt edustaisivat todella pientä osaa liittouman käytettävissä olevasta kokonaisvoimasta. Tämä on linjassa sen näkemyksen kanssa, että Suomi ei olisi sotatoimien painopisteessä. Maavoimallinen komponentti on vaikeammin siirrettävissä ja toimintaympäristö poikkeaa keski-eurooppalaisesta. Siksi on syytä olettaa, että kaikissa tapauksissa maapuolustuksen runko tulisi olemaan kansallinen reserviläisarmeija.
ammattisotilas 
Terve,
Niin eikös Thomas Ries todennut tuohon suuntaan jo 90-luvulla: Ilmavoimaa voidaan saada, mutta maavoima tulee edelleen Suomesta.
Onneksi taidamme olla sivusuuntaa edelleen…
Vähän tuntuu suomalaisilla nato-vastustajilla olevan semmoinen fiilinki, että jos ei saada vähintäänkin atomikanuunoita avuksi, niin ei kannata liittyä ja jos liitytään, niin ikinä ei päästetä ainakaan atomikanuunoita Suomen maaperälle eskalaation pelossa.
Niin tai näin, NATO tekee aina väärinpäin…
Liittoutuneena on todennäköisempää että olisimme sivusuuntaa, koska silloin liittouma voi myös osaltaan vaikuttaa painopisteen muodostumiseen. Liittoutumattomana sen sijaan ei ole mitään takeita siitä, vaan todennäköisyys painopisteeseen joutumiseen on suurempi. Kysy vaikka Georgialaisilta.
Kiitokset kirjoituksestasi. Olen edelleenkin NATOn suhteen ottiatuota, mutta kirjoituksestasi tuli hyvää selvennystä. Kirjoitus vahvisti käsitystäni siitä, että meillä joka tapauksessa tulee olla asevelvollisuuteen pohjautuva vahva itsenäinen puolustus, olivat liittolaisuussuhteet sitten mitä hyvänsä.
Tuota yön yli mietiskelin ja tulin johtopäätelmään, että ilmeisesti reservin kertausharjoituksia lisätä ja reserviä jossainmäärin laajentaa. Tietenkään koulutetut miehet ei mihinkään katoa, kun he täyttävät sen n-vuotta jonka PV on laittanut reservin yläiäksi. Mutta kouluttaahan heidätkin pitäisi uusiin asioihin.
Mietin tuossa että, jos se persuvarusmies kotiutuu 20 vuotiaana niin hänellä pitäisi olla ne 40 kertausvuorokautta varmasti edessään. Viiteenkymmeneen vuoteen on aikaa 30 vuotta, joten noin 1,3vrk/vuosi on tasaisen tahdin vauhti. miehistöhän kertaa lyhyepiä aikoja kuin aliupseeristo ja upseeristo, niin joka kolmas-neljäs vuosi voisi järjestää pikku sotageimit. Reservin koulutustaso olisi takuulla hieman toista luokkaa kuin tänä päivänä. Olisi ainakin sodanajan armeijan attritionsietokyky kohdillaan. Erikoiskoulutetulla miehistöllä kertauksia olisi samlla kaavalla noin joka toinen vuosi.
Aliupseereilla ja upseereilla kertauksia saa oplla 40v aikana 100vrk, joten tasaisella tahdilla päästäisiin 2,5vrk/vuosi tahtiin, sopisi juuri tähän miehistön kiertoon, Upseereilla ja aliupseereilla on noin kaksikertaa pidemmät kertaukset kuin miehistöllä.
Tämänhän maksaisi sen minkä maksaisi, ja siitä 250000 miehen reservistä koulutettaisiin silloin vuosittain se noin 65000 miestä. Sitä en sitten tiedä, riittäisiköPVn rahkeet sellaisen määrän kouluttamiseen. Pitäisi kyllä riittää, koska muutoinhan koko tämänkaltaisen reserviorganisaation ylläpitäminen on ajanhukkaa; sitä ei saada sota-aikanakaan perustettua.
Ehkä parempi tapa hoitaa asia olisi kodinturvajoukkojen/suojeluskuntien kaltainen organisaatio. Miksi pretoriaanikaartiksi sitä sitten haluaakin nimittää.
Onko kumpaankaan sitten nyky Suomessa mitään halua, on sitten eri juttu. Kun pitää ”säästää” ja kun pitää olla ”rauhantahtoinen”.
Lienemme yhtä mieltä siitä, että kertausharjoituksien määrä on nyt laskemassa katastrofaalisen pieneksi. Ihan täysiä lain sallimia vuorokausimääriä tuskin tarvitaan, eikä tavoitetila ole että miehistö tai aliupseeristo palvelisi sinne viiteenkymmeneen vuoteen saakka. Näkisin että 25 000-30 000 KH-vuorokautta olisi riittävä määrä ja tähän myös rauhan ajan koulutusorganisaatio kykenisi resurssiensa puolesta. Rahoituksen vähyydestä johtuen tavoitetasosta ollaan nyt lähivuosiksi jäämässä noin kymmenesosaan.
Joo, kyllä ollaan samaa mieltä. Ehkä ne kertaukset kannattaisi käyttää ennen sitä 35v ikää. Jos senjälkeen tarvitaan koulutusta, niin luulen että on muut lait voimassa, ja ei tarvi laskea KH vuorokausia. 8)
Yleensä olen sitä mieltä, että voittavat joukkueet harjoittelee paremmin ja enemmänkin kuin muut. eli lisäisin rahoitusta tarpeelliselle tasolle.
Olikohan ensimmäinen kerta, kun sai lukea varsin hyvän kuvaelman pelkästään sotilaallisesta Nato-näkökulmasta, kiitos siitä bloggaajalle. Ja jos en väärässä ole, niin melko tarkoin totuutta vastaavia arvioita mm mahdollisten kumppaneiden kokoonpanoista jne. Mutta.
Yhdysvallat ja Venäjä vastakkain taistelussa sotakentällä? En usko.
Miksi ihmeessä Euroopan valtiot ”haluaisivat” Venäjän siirtävän painopistettään kohti itseään auttaakseen Suomea? Heps.
Jos Venäjä lähtee voimakkaaseen sotilaalliseen toimintaan Länttä vastaan niin kuka rahoittaa Venäjän budjetin? Kiinako? Vai toimiiko Venäjän öljy- ja kaasukauppa, vaikka sota raivoaisi Euroopassa? Ei toimisi.
Ammattisotilas teki oikein blogatessaan Nato-asiaan sotilaan näkökulmaa, mutta on todella vaikea kuvitella tilannetta, jossa Venäjä raivoavan berserkin lailla lähtisi hakemaan lebensraumia lännestä ja samalla ampuisi itseään taloudelliseen jalkaan niin että voi pojat.
Suursotamalli ei mielestäni toimi enää edes huonosti. Siinä kun suursodan vaara lienee hyvin olematon, ovat tilalle nousseet paljon helpommin kehittyvät pienemmät mittelöt.
Naton puolesta on aloitettu Suomessa pienin askelin wanhaan kunnon malliin tietty pelottelukampanja. IS kuvaa joka viikko Hesarin ohella sitä valtavaa voimaa, joka aivan kuola porskuen odottaa H-hetkeä, jotta pikkuinen Suomi voidaan ottaa sotilaallisiin pihteihin. Tätä kun jatketaan askelta venyttäen vuoden päivät niin eiköhän ns. kansa ala olemaan valmista kauraa ja painaa kyllä-nappia. Asia voi olla oikea, keinot ovat mielestäni silkkaa pask……
Bloggaajalle kiitos hyvästä sotilaan näkökulmasta.
”Miksi ihmeessä Euroopan valtiot “haluaisivat” Venäjän siirtävän painopistettään kohti itseään auttaakseen Suomea? Heps. ”
Miksi ylipäätänsä sodassa luodaan painopisteitä? Vai tarkoitatko sitä että miksi länsimaat lähtisivät sotaan, jos Venäjä hyökkäisi liittoutuneeseen Suomeen? Jos venäläiset ovat valmiita riskeeraamaan suursodan hyökätessään NATO-Suomeen, niin mikähän olisi todennäköisyys että se ei hyökkäisi liittoutumattomaan Suomeen?
Vai tarkoitatko sitä, että NATO-maat kippaisivat kaiken kalustonsa Suomeen ja toivoisivat, että sota käydään pelkästään Suomesta ja ettei se eskaloituisi koko Euroopan kattavaksi konfliktiksi? Tämmöinen skenaariohan puolustaa kaikkein enitsen Suomen liittoutumista, koska jos sota käydään vain ja ainoastaan Suomesta, liittoutuminen itsessään ei ole vienyt meitä Keski-Euroopan sotiin vaan ainoastaan auttanut puolustautumisessa.
”Ammattisotilas teki oikein blogatessaan Nato-asiaan sotilaan näkökulmaa, mutta on todella vaikea kuvitella tilannetta, jossa Venäjä raivoavan berserkin lailla lähtisi hakemaan lebensraumia lännestä ja samalla ampuisi itseään taloudelliseen jalkaan niin että voi pojat. ”
Olet kyllä oikeassa, mutta ovathan kaikki 1900-luvun suursodatkin olleet taloudellisessa mielessä täysin järjettömiä. Tai ylipäätänsä aika harva sota on perusteltavissa taloudellisilla seikoilla. Myös rauhan aikainen kova asevarustelu on taloudellisesti katsoen hullua hommaa.
Jos nyt kuitenkin mietitään Suomeen kohdistuvia uhkia, niin kyllähän se kaikkein todennäköisin skenaario on jo kylmän sodan päiviltä tuttu perinteinen voimalla uhkailuun ja painostaminen. Jos Suomi saadaan jo pelkästään muskeleita pullistelemalla tekemään jotain mitä se ei oikeasti tahtoisi, niin kyllä kyseessä on meikäläisen puolustuspolitiikan epäonnistuminen.
Omasta mielestäni NATOon pitäisi mennä jotta saadaan lopullisesti tukeva selkänoja kaikenlaisia painostusyrityksiä kohtaan. Nyt taas Venäjän mediassa rummutetaan tarkoituksellisesti propagandaa ja heikennetään maidenvälisiä suhteita. Tästä pitäisi pystyä veätämään johtopäätökset siitä, kuinka hyvä kaveri meillä on tuossa naapurissa.
Kuten kirjoitin, ammattisotilas kirjoitti hyvin sotilaallisesta näkökulmasta. Nato-liitto on muutakin kuin turvallisuuspoliittinen ratkaisu meidän osaltamme, koska Venäjä todennäköisesti ”kostaa”, jos jätämme liitto-anomuksen. Kosto tulee todennäköisesti taloudellisten temppujen kautta. Sitten vain kysymään niiden yritysten mielipidettä, jotka ovat investoineet Venäjälle ja paljon. Ketä kiinnostaa niin netistä löytyy tietoa, mitkä yritykset ovat satsanneet Venäjälle. Ja sitten pohtimaan sitä, onko ratkaisuja tehtävä turvallisuuspolitiikka etunenässä vai kehitettävä taloutta? Mitä arvelette?
Mihin tämä väite perustuu? Venäjän merkittävimpien kauppakumppanien joukkoom mahtuvat sellaiset maat kuin Saksa, Hollanti, Italia, Turkki, Japani, Yhdysvallat, Puola ja Etelä-Korea. Venäjä ei lopettanut kaupankäyntiään Baltian maihin tai Puolaan näiden liityttyä jäseneksi, eikä sillä ole koskaan, edes Neuvostoliiton aikaan, ollut ongelmia myydä Ladoja Iso-Britanniassa tai kemianteollisuudentuotteita Yhdysvalloissa. Historiallisesti ei ole siis nähtävissä evidenssiä taloudellisista kostotoimenpiteistä NATO-jäsenyyteen liittyen.
Venäjän tultua WTO:n jäseneksi on tällaisia taloudellisia kostotoimenpiteitä vielä vaikeampi kuvitella, mikäli Venäjä haluaa säilyttää taloussuhteet myös Euroopan Unionin kanssa.
Väitteellesi ei liene muuta perustelua kuin ideologinen pelottelu.
”Väitteellesi ei liene muuta perustelua kuin ideologinen pelottelu.”
Samaa mieltä.
Ja jos NATO on Venäjälle niin suuri mörkö kuin baikal väittää, niin se todistaa ainoastaan että Venäjällä on liittoutumattoman Suomen osalta sellaisia suunnitelmia, joita liittoutuminen olennaisesti häiritsisi. Ei tule mitään muuta mieleen kuin mahdollinen miehitys ja painostus.
(en siis usko että Venäjällä on tällaisia pidemmälle meneviä suunnitelmia, mutta jos liittoutuminen aiheuttaa siellä valtavan reaktion verrattuna muihin NATO-maihin, niin silloin niitä selvästikin on olemassa)
Puolaa ja Baltian maita lukuunottamatta, nuo kauppakumppanit ovat olleet länsisitoutuneita jo useita vuosikymmeniä. Sen sijaan mahdollinen Suomen Nato-jäsenyys olisi uusi negatiivinen muutos Venäjän kannalta. Ja toisin kuin annat ymmärtää, niin esimerkiksi Puola ja Baltian maat ovat joutuneet Venäjän taloudellisen painostuksen kohteeksi Nato-jäsenyytensä jälkeen(/seurauksena). Kaikki muistavat esim. Puolan ja Venäjän lihakiistan, jossa Venäjä käytti vastaavaa puolalaistuotteiden boikottia kuin jollaista myös Georgia joutui kokemaan ensin viiniensä osalta ja myöhemmin kokonaisvaltaisesti.
Annat ymmärtää, että Euroopan Unioni laittaisi taloussuhteet Venäjän kanssa jäihin tms., jos ne asettavat meille WTO-hengen vastaisia rajoituksia. Täysin naiivi ajatus. Esimerkiksi Kiinakin on käytännössä koko WTO-jäsenyytensä ajan rikkonut sopimuksen henkeä ja sääntöjä, mutta ei sitä edelleenkään kuriin saada ja sellaisia ajatuksia, että EU tai USA laittaisivat Kiinan siitä hyvästä polvilleen ei kukaan vakavasti esitä.
Toisin kuin väitit, niin poliittisia ja taloudellisia kostotoimia on vahvistuneen Venäjän aikana nähty, kun sen etuja vastaan on toimittu, mukaanlukien liittymällä Natoon. Sekä Puola että Baltian maat saivat kokea taloudellista painostusta, sekä esimerkiksi Viro rankkaa poliittista painostusta patsaskiistan yhteydessä, johon liittyi myös kyberhyökkäys, joka ilmeisesti tuli Venäjältä. Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisissä sotaharjoituksissa on myös harrastettu hyökkääviä eleitä Puolan suuntaan, joista puolalaiset nostivat äläkän muutamia vuosia sitten.
Selvästi teillä on ideologinen suhtautuminen Natoon, joka häiritsee ajoittain tosiasioiden tunnustamista, kuten liittyen Venäjän käyttäytymiseen uusia Nato-jäseniä kohtaan.
Pahoittelen viivästyneestä vastauksestani.
Mitä tulee Venäjän taloudelliseen painostukseen Puolaa ja Baltiaa kohtaan, olen eri mieltä syy/seuraus – suhteesta enkä usko jäsenyyden olevan merkittävä tekijä. Venäjä on painostanut taloudellisesti myös mm. Ukrainaa ja Valko-Venäjää, ja voitaisiin Suomea koskettaneet puutullitkin joidenkin mukaan laskea sellaiseksi.
Mitä tulee Euroopan Unioniin, taloudellinen tai poliittis/sotilaallinen painostus on Unionin näkökulmasta aivan toisenlainen tapahtuma jos se koskettaa Unionin jäsenmaata kuin esimerkiksi Kiinaa. En väitä, että Brysselistä kaadettaisiin tässä tilanteessa rahaa saavilla Helsinkiin, mutta yhtä käsittämätöntä tässä tilanteessa on ajatus, ettei Unioni tekisi mitään. Totuus lienee siellä jossain välissä.
Mitä mieltä Ammattisotilas muuten on tällä tuoreesta iltapäivälehtien harrastamasta Venäjän sotilaallisella voimalla pelottelusta? Maallikon silmin minä huomaan lähinnä tarkoituksen kasvattaa irtonumeromyyntiä, sillä ei kai Venäjä jonkun (sisäpoliittisista syistä keksityn?) huostaanottokiistan vuoksi rupea rajan yli höökimään.
Lehtiä pitää myydä jotenkin, jos mitään uutisoitavaa ei ole. Suosittelen jättämään iltapäivälehdet omaan arvoonsa.
No tätä minä vähän arvelinkin.
Jos Suomen Nato-jäsenyyttä katselee (sisä)poliittisesta vinkkelistä, pikajuna meni jo. Ahtisaaren kaudella oli otollisin aika liittyä.
Halosen kausilla ei ollut toivoakaan. Optiot laukesivat arvottomina, jos niitä koskaan oli ollutkaan.
Niinistökään tuskin ensimmäisellä kaudellaan jäsenyyttä kovin aktiivisesti ajaa. Se vaarantaisi toisen kauden, jos kansan valtaosa vastustaa asiaa. Vuosina 2018-24 mieli voi muuttua.
Haluaako Ammattisotilas kuulla ehdotuksen uudeksi aiheeksi? Ei se mitään, kerron sen silti (tämä onkin aivan hel-ve-tin hyvä).
Taktinen tehtävä, jota raati saa määräajan ruotia ja tiimalasin hiekan valuttua loppuun – esim. viisi päivää – kerrotaan malliesimerkki ratkaisusta.
Tuona aikana bloginpitäjä voi ohjailla keskustelua/tarkentaa tehtävänantoa/heitellä hatusta. Tässä kommenttiosastossa mahtuu aina sen verran inttämään. Eikä siinäkään vielä kaikki. Mielenkiintoinen pikku funtsiminen aktivoisi lukijakuntaasi vielä tähänastisia kommentoijia laajemmin. Oliko oikea termi ’taisteluunveto’?
Jotta taktisen tehtävän aihe koskettaisi mahdollisimman montaa lukijaa, minä haluan ehdottaa puolustushaaraksi maavoimia, aselajiksi jalkaväkeä ja joukkotyypiksi jv-komppaniaa.
Kiitos aihevinkistä, laitetaan korvan taakse. Melkoinen haaste sovittaa kuvio epäilemättä lukijakunnan heterogeeniseen osaamistasoon mutta toisaalta vastausvaihtoehdot saattavat olla hyvin erilaisia, niin näkökulmaltaan kuin toteutukseltaan.
Erinomainen ehdotus, mutta vaikea toteuttaa.
Kenraalit sotivat vanhoja sotia. Kun nyt vietetään Jatkosodan 70-vuotispäiviä, sekin tarjoisi todellisia ja toteutumattomia sotasuunnitelmia case-materiaaliksi. Esimerkiksi:
Syksyllä 9.9.1941 Suomi oli saavuttanut offensiiveillaan vanhat rajansa Karjalan ja Laatokan kannaksella. Mikä olisi seuraava siirto?
A) Itsenäinen puolustus. Ryhmittyminen puolustusasemiin – asemasotaan – vanhan rajan tuntumaan sekä kehotus saksalaisille siirtää joukkonsa Lapista Helsingin kautta Tallinnaan ja edelleen Leningradin rintamalle. (Saksalla oli Suomessa viisi divisioonaa: 2. ja 3. Vuor.D Petsamossa, SS-D Nord ja 169. D Sallassa ja 163. D Laatokan pohjoispuolella.)
B) ”Elämäntien” katkaisu. Voimien keskittäminen Karjalan kannakselle hyökkäykseen Lempaala-Pähkinälinna -linjalla. Tarkoituksena sulkea Leningradin saartorengas katkaisemalla ”Elämäntie”: etenemällä Laatokan laitaa välttäen Leningradin uloin linnoitusvyöhyke, tarvittaessa koukkaamalla Laatokan jään kautta taikka maihinnousu- ja/tai maahanlaskujoukoin.
C) Kättenlyönti Syvärillä. Voimien keskittäminen Sortavalaan Laatokan pohjoispuolelle hyökkäykseen Laatokan itälaitaa pitkin kohti Syväriä. Tarkoituksena vallata sillanpääasema Syväriltä jatko-offensiiviin Olhavaa tai Tihvinää kohti, mikäli Saksan Pohjoinen Armeijaryhmä saavuttaa Tihvinän tasan.
D) Murmanskin radan katkaiseminen. Pistohyökkäys Rukajärvi-Sorokka –linjalla Murmanskin rautatieyhteyden katkaisemiseksi Vienanmeren rannalla.
E) Puolustus kolmen kannaksen linjalle. Hyökkäyksen jaksottaminen kolmeen vaiheeseen:
1. Karjalan kannaksen haltuunotto suunnitelmalla b) ja puolustuksen työntäminen Nevalle.
2. Painopisteen siirto Aunuksen Karjalaan suunnitelmalla c) ja puolustusryhmitys Syvärille.
3. Uusi painopisteen vaihto: eteneminen Äänislinna-Maaselkä-Sorokka –linjalle Murmanskin radan suunnassa pohjoiseen (ja taustatukena suunnitelma d) tavoitteena linnoittaa puolustusasemat Stalinin kanavalle Vienanmeren ja Äänisen väliin.
Faktaa ja fiktiota ajankuluksi.
Iso kiitos ja käsi @ammattisotilaalle vakavasti otettavan suomenkielisen blogin käynnistämisestä. Hauska nähdä että Lähtölaukauksen suunnassa on pysytty. Toivotan kaikki lukijat ja @ammattisotilaan tervetulleeksi keskustelemaan molemmilla kotimaisilla (ja ehkä oppimaan toista) uudessa puolustusblogissa http://fmashiri.wordpress.com/ Pidetään bloggosfääri vilkkaana, rikkaana ja asiallisena!
Kiitos veli Jamesille palautteesta! Mukava nähdä että blogosfäärissä ja muussakin mediassa esiintyy kollegojen näkemyksiä. Pidän sinua myös rohkeana, kun kirjoitat nimelläsi. Valitettavasti oma luottamukseni järjestelmän suopeuteen ei ole yhtä vahva, siksi aion tulevaisuudessakin pysyttäytyä anonymiteetin turvissa.
Minä ja ehkä muutkin joiden (virkamies)ruotsi on vajavaista, arvostamme epäilemättä työlästä tapaasi koskien blogien kirjoittamista kaksikielisesti. Hienoa että myös ruotsiksi kirjoitetaan.
[…] och tekniska hinder redan lösts. Bloggaren ammattisotilas beskriver från en taktiskt synpunkt vilka militära förmågor ett Nato-medlemskap skulle tillföra. Dessa är inte politiska åsikter eller ställningstaganden, utan goda resonemang, som är svåra […]
Kiitos ammattisotilaalle päätöksestä jättää puolustusvelvotteiden pitävyys käsittelemättä. Tartun aiheeseen viimeisessä blogikirjoituksessani http://fmashiri.wordpress.com/2012/10/23/sta-har-pa-egen-botn/, varsinkin kun Islannin ilmatilan valvonta saattaa olla merkittävä soldiaarisuusvelvoitteen kannalta.
Hieman tuosta NRF:n mukanaan tuomasta kyvystä. Monilta osin NRF:n IRF (Initial Response Force) osa kasvattaisi Suomen puolustuskykyä.
Aloitetaan vaikkapa ilmakomponentista (AC), joka Suomeen keskitettynä vähintään kaksinkertaistaisi hävittäjäkapasiteettimme, 100 kertaistaisi ilmasta-maahankykymme. Puhumattakaan ilmakuljetus-, ilmavalvonta- ja ohjuspuolustuskyvyistä.
Merikomponentti (MC) toisi mukanaan 2-3 pintataisteluosastoa, miinantorjuntaosaston, sukellusvetaisteluosaston ja ”merijalkaväki” osaston. Joukko siis noin nelinkertaistaisi merivoimiemme suorituskyvyn, ohjuspuolustuksen osalta 100 kertaistaisi.
Erikoisjoukkokomponentti (SOC) nelin/viisinkertaistaisi erikoisjoukkojen suorituskyvyn.
Psykologisen sodankäynnin taisteluosasto (CJPOTF) lähes kymmenkartaistaisi ko. kapasiteetin Suomessa.
Maavoimakomponentti (LC) ei alussa olisi kovinkaan merkittävä, 1 prikaati tukevine joukkoineen.
Monikansallisen huollon (JLSG) kärki tulisi joukon mukana. Joukko on valmiiksi verkottunut Naton hankintaorganisaation kanssa sekä NRF:ssä olevien valtioiden kanssa.
Huomattaavaa olisi johtamisjärjestelmien ja johtoportaiden keskittäminen Suomeen; JTF HQ – LCC HQ – MCC HQ – SOCC HQ – JLSG HQ – JFACC HQ, joka tosin saattaisi toimia myös Keski-Euroopasta käsin. Johtoportaiden keskittäminen mahdollistaisi myöhäisemmässä vaiheessa lisäjoukkojen tuonnin.