Alkuvuonna saimme kuulla edessä häämöttävästä myllerryksestä, puolustusvoimauudistuksesta (PVUUD). Tässä yhteydessä kävi ilmi, että Puolustusvoimista tullaan irtisanomaan henkilöstöä, mukaanlukien ammattisotilaat. Alkuvaiheessa henkilöstövähennyksen määrä kokonaisuudessaan vaikutti olevan hieman yli 2000 henkeä, joista n. 1200 olisi irtisanottu. Yhä useamman jätettyä tämän ilmoituksen jälkeen uppoavan laivan, irtisanottavien määrä näyttää nyt jäävän uutisten mukaan 700-800 henkeen, joista sotilaita on 100-200.
Henkilöstövähennysten julkitulon jälkeen PV:n henkilöstöllä on, kuten missä tahansa henkilöstövähennyksistä ilmoittavissa yrityksissä ja organisaatioissa, huoli omasta työstään. Vaikka irtisanominen ei edes osuisi kohdalle, jäljellejäävistäkin tuhannet tulevat muuttamaan eri puolille maata jäljellejääviin toimipisteisiin. PVUUD on kohta karua todellisuutta tuhansille puolisoille ja lapsille, toisen tai joissakin tapauksissa molempien vanhempien muuttaessa toisaalle.
PVUUD on tiettävästi ensimmäinen kerta rauhan aikana kun ammattisotilaita irtisanotaan massamaisesti, PV:n siviilejähän on jo aiemmissa joukko-osastolakkautuksissa vähennetty. Ammattisotilaiden irtisanominen on problemaattista. Me olemme aikanaan sitoutuneet antamaan työmme ja tarvittaessa elämämme isänmaalle, joten vastapainona olisi kohtuullista olettaa että isänmaa huolehtisi omistaan. Toisaalta valtiolla on ulkoisen turvallisuuden monopoli. Irtisanottaville ammattisotilaille ei ole toista työnantajaa joka tarjoaa alan töitä.
Sotilaiden eri ammattiryhmistä erikoisupseereilla ja upseereilla on keskimäärin muita paremmat edellytykset työllistyä siviilimarkkinoilla. Erikoisupseereilla on muu kuin sotilaskoulutus jo pohjalla, ja upseereilla on ylempi tai alempi yliopistotutkinto tai siihen rinnastettava upseerin tutkinto. Opistoupseereilla ja aliupseereilla tilanne on haastavampi: Opistotasoista koulutusta ei Suomessa ole enää ollut aikoihin ja aliupseerin koulutus on luonteeltaan sotilasammatillinen, joka suoranaisesti ei tarjoa mihinkään kelpaavaa tutkintoa.
Ei tarvitse olla fakiiri ennustaessaan, että nyt irtisanottavat tulevat olemaan enemmistöltään määräaikaisia aliupseereja ja osittain myös määräaikaisia reserviupseereja sekä määräaikaisia upseereja (sotatieteiden kandidaatteja). Täten kenkää tulevat todennäköisimmin saamaan ne, joilla on heikoimmat edellytykset työllistyä pelkästään oman koulutuksensa avulla. Järjestelmä on toisaalta PV:lle järkevin, pidetään talossa ne, kenen työpanosta sodan ajan organisaatio kipeimmin kaipaa ja ne, joita on isolla rahalla pisimpään koulutettu.
Ajoittain kuulee mielipiteitä miksi organisaation (niin RA kuin SA) supistuessa upseereja ei laiteta kilometritehtaalle. Tähän on pari loogista syytä.
1) Upseerit, kuten kaikki ammattisotilaat, ovat palveluksessa sodan ajan organisaatiota varten. Meillä on ollut aina vajetta kadettiupseereista, ja huolestuttavaa on jos pataljoonan kokoisesta organisaatiosta ei löydy yhden yhtä ammattiupseeria, joka suunnittelisi ja valmistelisi joukkoyksikön sodan ajan toimintoja. Riittämätön tilanne on sekin, jos pataljoonan komentajana toimii vastavalmistunut nuori upseeri. Aiemmassa SA-organisaatiossa (350 000 sotilasta) kadettiupseerien määrä on ollut n. 0,7% vahvuudesta, nyt se nousee noin prosenttiin ja joukkoyksikkötasolle pystytään kohdentamaan aiempaa paremmin 10-15 vuotta palvelleita esiupseereita, majureita ja everstiluutnantteja.
2) Upseerin koulutus on PV:lle kalliimpaa kuin aliupseerin koulutus, jolloin irtisanottava upseeri on suurempi hukkainvestointi.
3) Tähän asti komppaniatason päällikkötehtäviä ovat hoitaneet pääosin opistoupseerit, vaativimmissa yksikkötyypeissä upseerit ja vähemmän vaativissa myös reservin upseerit. Koska opistoupseereita ei enää lisää tule, yksikön päällikkötehtävät tullaan korvaamaan sekä kadettiupseereilla että reserviupseereilla. Kadettiupseerien vähentäminen asettaisi reserviupseerit liian vaativiin tehtäviin suhteessa heille annetun sotilaskoulutuksen ja -kokemuksen määrään ja laatuun. Kyse ei ole pelkästään johtamiskyvystä vaan rauhanaikaisesta suunnittelusta ja valmistelusta sekä kehitystyöstä, ei voida vaatia reserviupseereilta jatkuvaa ammattitaitonsa päivitystä heidän vapaa-aikanaan.
Tätä kirjoittaessa en tiedä itsekään mihin päädyn. Johonkin kolmesta ruudusta se osuu, palvelus jatkuu haluamallani paikkakunnalla [ ], palvelus jatkuu paikkakunnalla joka on mahdollisesti satojen kilometrien päässä perheestäni [ ] tai palvelus päättyy ja alan miettimään mihin saamani koulutus ja kokemus voisi edes jollakin tasolla soveltua [ ]. Elämme mielenkiintoisia aikoja, mutta maanantaina olen jo hieman viisaampi.
ammattisotilas 
Lyckaa Ammattisotilaalle, että voisit jatkaa vanhoissa hommissasi. Ei ne ole herkkua ne reppurinkaan hommat. Varmaan vartiointiliikkeet palkkaisivat mielellään koulutettuja sotilaita, mutta eri asia on, kuinka paljon monipuolista maanpuolustustyötä tehnyttä upseeria hotsittaa lähteä ostarille humalaisia vahtimaan.
Yleensäkin koulutettujen ammattisotilaitten irtisanominen on yhtä järkevä toimi kuin se, että isäntämies keittäisi siemenviljoistaan pontikkaa.
Onhan se nähty jo aikaisemmin, että PV:n aivovuoto yksityiselle sektorille koskee juuri kadettiupseereita, lahjakkaammasta päästä. Vuosittainhan PV:n palveluksesta on poistunut ennenaikaisesti kolmannes kadettikurssin vahvuudesta upseereita. Tämä on paras osoitus siitä, että kadettiupseereilla on myös sellaista yleistä osaaamista, jota arvostetaan muuallakin kuin sotilasyhteisössä, varsinkin jos upseeri on hankkinut myös siviilikoulutuksen. Aliupseereilla, opistoupseereilla ja MARU:illa on selvästi harvemmin hankittuna siviilikorkeakoulututkinto, vaikkakin ammatillinen tutkinto saattaa löytyä kohtalaisen usealta aliupseerilta. Lisäksi aliupseereilla kokemus keskittyy vahvemmin yhteen alaan ja työtehtävään, kun taas kadettiupseerit ovat jo koulutuksellisesti ja työnkuvallisesti voimakkaakkin generalisteja. Jos irtisanottavia kadettiupseereita siis tulee, en ole hirvittävän huolissaan heidän työllistymisestään, vaikka tuskin PV siinäkään tapauksessa potkii pois upseereita lahjakkaimmasta päästä, ennemmin suuremmat vaihtoehdot omaavat tekevät omat ratkaisunsa. Irtisanotuilla opisto- ja aliupseereilla on kivisempia tie, ja tullaan varmasti tarvitsemaan useammin ammatillista uudelleenkoulutusta. Tässä kohtaa toivoisin valtion ohjaavan irtisanottuja tiellä kohti täydempiä lihapatoja.
Mikä on SA-organisaation kadettiupseerien tavoitevahvuus? Käsittääkseni uudessa SA-organisaatiossa tulee olemaan yksi kadettiupseeri noin 78:a ei-kadettisotilasta kohti.
”2) Upseerin koulutus on PV:lle kalliimpaa kuin aliupseerin koulutus, jolloin irtisanottava upseeri on suurempi hukkainvestointi.”
Kääntäen, hukkaan koulutetusta upseerista tulee paljon suuremmat ylläpitokulut kuin aliupseerista.
Päätellen poistumasta ja kadettikurssien vahvuuksista, n. 2800 kadettiupseeria eli nykyinen määrä.
Mielelläni yhdyn tuohon Ammattisotilaan toteamukseen reserviupseerien ammatillisesta pätevyydestä. Erityisen merkittävää tässä suhteessa on se, että meidät reserviupseerit on koulutettu johtamaan joukkuetta (vast.), paitsi tykistön tuliasemaupseerit, jotka on koulutettu patterin päälliköiksi. (Patterin taistelutekniikka on kuitenkin suunnilleen yhtä vaikeaa kuin joukkueen.)
Mitä enemmän on nähnyt sotaharjoituksia, sitä enemmän on alkanut arvostaa komppanianpäällikön työtä. Se on hirveän vaikeaa. Kyllä siitä reserviläinenkin selviää, mutta tämä vaatii todellista paneutumista asiaan. Tiedän, että ainakin eräät maakuntakomppanian päälliköt käyttävät tehtävänsä suunnitteluun vapaa-aikaansa (aluetoimiston ohjauksessa) miestyöviikkoja vuodessa.
Toisaalta monen kantahenkilökunnan jäsenen kohdalla paneutuminen oman sa-tehtävän harjoitteluun jää muutamaan päivään vuodessa. Tämä ei ole yhtään sen enempää kuin aktiivisella reserviläisellä. En myöskään usko, että paikallisjoukkojen suhteen tämä tilanne tulee muuttumaan. Näihin joukkoihin sijoitetaan esikuntien väkeä, jolla on muutakin tekemistä kuin hanttihommana pidetyn sa-tehtävänsä omaksuminen.
”Irtisanottavien määrä näyttää nyt jäävän uutisten mukaan 700-800 henkeen, joista sotilaita on 100-200.”
Sitten on toki eriasia kuinka moni joutuu pakon edessä irtisanomaan itsensä. Tällä hetkellä eräässä lakkautettavassa joukko-osastossa ammattisotilaita ajetaan väkisin tilanteeseen, jossa sotilas joko ottaa vastaan palveluspaikan 600km kotipaikkakunnalta tai vaihtoehtoisesti irtisanoo itsensä kieltäytymällä tarjotusta palveluspaikasta.
Helppoa ja halpaa järjestelmälle eikä näy Ilta-sanomien otsikoissa. Uutisotsikot antavat mielestäni oksettavan positiivisen kuvan koko uudistuksen toteutuksesta. 😦
Kyllähän tämä on totta, mutta toisaalta siirtomääräykset ovat osa sitä hiljaista sopimusta, joka on vallinnut sotilasalalla vuosikymmeniä: opistoupseeria tai upseeria ei irtisanota, mutta pakkosiirto voi tulla. Jos tähän ei ole valmis, ei ole oikeassa työssä. Sotilaan ei pidä kiintyä yhteen varuskuntaan tai paikkakuntaan.
Eräs reserviläinen, siirtomääräykset kuuluvat kadettiupseereiden urasuunnitteluun ja se on heille aivan normaalia ellei sitten halua jäädä pompaksi. Opisto- ja aliupseereiden kohdalla se on ollut poikeuksellista ja silloinkin pääosin rangaistuksen omaista tahi ollaan vaan haluttu päästä kaverista eroon. Nyt siirtoja käytetään savustuskeinona.
Hieman alkaa jo jännittää, miten äijän kävi. Toivottavasti kääntyi parhain päin. Jollei, sitten on edessä elämän uudet siirrot.
Joskus ne vievät pitkällekin elämässä. Muutaman ”sopimussotilaan” jopa pallon toiselle puolelle. Ovatpa joidenkin reservistienkin perheet tuhansien kilometrien päässä.
No, kauhean hyvältä ei tässä vaiheessa näytä, ei tehtävän eikä palveluspaikan osalta. Katsotaan nyt mitä asiassa käy, mutta verkkoja on alettava virittelemään siviiliyhteiskuntaan. Harmi vain, mitään muuta ammattia kuin sotilaan ammattia en haluaisi harjoittaa, mutta ei sitäkään voi tehdä hinnalla millä hyvänsä.
”Käsittääkseni uudessa SA-organisaatiossa tulee olemaan yksi kadettiupseeri noin 78:a ei-kadettisotilasta kohti.”
En tiedä laskuperusteitasi, mutta oletan, että et ottanut huomioon
asevelvollisuuslain 49 § Kuuluminen reserviin ja varareserviin kohtia 2 ja 3.
”2) upseeri, opistoupseeri ja aliupseeri sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta;
3) upseeri, jolla on everstin tai kommodorin tai niitä ylempi sotilasarvo, niin kauan kuin hän on palveluskelpoinen.”
Nuo huomioon ottamalla kadettiupseeri vs loput suhdeluvuksi saadaan 1:65, kaikkien kadettiupseerien määrän ollessa, erästä edesmennyttä evp everstiä lainatakseni, 5 pataljoonaa.
Kummallista on väittää, että joukkoyksikkö-tasalle ei ole riittänyt/ei riitä vieläkään kadettiupseeria. 230000 sotilaasta saadaan noin 300 pataljoonan kokoista joukkoa, aika paljon jää vielä kadettiupseereita yli esimerkiksi isompien yksiköiden johtajiksi ja esikuntien täytteeksi.
Kadettiupseerit ovat PV:n sisällä voimakkaasti painottuneet tiettyihin joukkoihin. Ilma- ja meripuolustuksessa on maavoimiin verrattuna erittäin paljon kaadereita suhteessa reserviläisten määrään. Myös maavoimien sisällä kadettiupseereja on saatu, aselajista riippuen, jopa joukkueenjohtajatasalle valmiusyhtymissä ja eräissä ylijohdon joukoissa. Alueellisten ja eritoten paikallisjoukkojen osalta suhde on kovin toinen.
Olletikin, etteivät kaikki joukot kaiketi organisoidu pataljooniksi ja kuka tietää kuinka kategorinen on tuo 230 tuhatta sotilasta? Sitä lukua nyt hillotaan aikansa, kunnes keksitään, että vahvuus pitää ollakin esim. 185 tuhatta….ja upseereita tarvitaan edelleen mainittu 5 pataljoonaa, vaikka vahvuus putoaisi 30 tuhanteen. Näinhän Ruotsissa asia on suunnilleen mennyt. Jokaiselle kenraalille on oma tykki, ei ihan sitäkään vaan osa kenraalikunnasta joutuu tyytymään heittimeen tai veneeseen.
Eipä tullut vastausta kumpaankaan kysymykseen. Kaippa niitä kadettiupseereita pitää kouluttaa niin paljon, että niitä riittää joka ainoan SA-ryhmän johtajiksi.
Niin. Joillakin toimialoilla kadettiupseereita pitää kouluttaa ihan yksittäiseksi taistelijaksi, ääriesimerkkinä lienee lentäjäupseeri.
Suosittelen Matille lukemiseksi:
http://www.upseeriliitto.fi/lehti/paasihteeri/sal_2012/sal_9_2012_upseerien_maara_sailyy_jatkossakin