Kysymyksiä ja vastauksia osa II

Kuten edellisessä osiossa, vastauksia (ja tätä blogia) lukiessa suosittelen lämpimästi huomioimaan seuraavaa: kannanottoni eivät edusta organisaationi kantoja, eivätkä ammattikuntani kantoja, vaan ovat yksin minun mielipiteitäni, jonka jokaisen on syytä ottaa haluamallaan suolahyppysellisellä.

Yrjöperskeles kirjoitti:

1 (menneisyyttä): Elisabeth Rehnin puolustusministeriaikana Suomeen ostettiin huomattava määrä rynnäkkökivääreitä niin Kiinasta kuin Harppi-Saksasta. Ennen kuin tämä ostos tehtiin, kuinka suuri määrä mobilisoitua armeijaa pystyttiin varustamaan rynnäkkökivääreillä (silloiset jääkäriprikaatit ehkä?), ja kuinka suuri osuus olisi joutunut tyytymään Suomi-konepistooli / Peltikonepistooli / Sten / Lahti-Saloranta / Emma / Ukko-Pekka-kalustoon? Nykyisin nuo aseet eivät ymmärräkseni kuulu enää reserviaseistukseen.

SA-vahvuus oli suurimmillaan 750 000 ukkoa. RK-62:sta valmistettiin 350 000 kpl, joten valtaosalle olisi pitänyt jakaa kuvaamaasi aseistusta.

Onko mistään mahdollista saada tietoonsa täysin mobilisoitujen puolustusvoimien kokoonpano 1980-luvulta? Asia kiinnostaa lähinnä siksi, että palvelin silloin varusmiespalveluni itse. En usko, että noin vanhat asiat ovat enää kassakaappitietoa.

Mahdollista se on, tietysti riippuen tavoittelemastasi tarkkuudesta. PV julkaisee nykyisenkin kokoonpanon prikaatitarkkuudella, joten eiköhän nuokin ole saatavissa. Joku EVP-eversti voisi olla hyvä lähde tälle tiedolle.

Meille ikivanhoille opetettiin aikanaan kevytsinko 55S55. Siihen oli ymmärtääkseni myös sirpalelaukaus, mutta ei meille tykkimiehille semmosta opetettu (enkä kuullut, että jalkaväessä olleille kavereillenikaan niitä olisi opetettu) ja kevytsingothan ovat jo historiaa. Oliko singon sirpalelaukausta tarkoitus käyttää jalkaväen tulitukena, ja olisiko vastaavalle käyttöä nykyisin? Tietysti uudelleen ladattavia sinkojahan ei ole enää kuin Musti, joten kysymys on sinänsä teoreettinen, mutta kysynpä kumminkin.

Olen sen verran nuori kolli etten ole viisvitoselle koulutusta saanut, mutta vastaavia (ja myös kertakäyttöisiä) aseita on käytetty maailmalla juuri kuvailemassasi käyttötarkoituksessa. Omasta mielestäni vastaava ase olisi käyttökelpoinen meidän olosuhteissa eritoten rakennetuilla alueilla, ei niinkään metsämaastossa.

Keskusteltiin aikanaan tosta Hawk-hävittäjästä. Siitä, että se voi torjua hävittäjätukikohtiin hyökkääviä rynnäkkökoneita. Hawkillahan on myös ainakin teoreettinen rynnäköintikyky. Pystytäänkö Hawkeja käyttämään rynnäköintitehtävissä edes etulinjan tuessa nykypäivänä? Syvemmälle niillä ei varmaankaan pääse, koska naapuri satsaa ilmatorjuntaan varsin voimakkaasti.

Kyky on todellinen siinä mielessä että kone itsessään siihen pystyy mutta teoreettinen siinä mielessä että Venäjän maavoimilla on laadullisesti ja määrällisesti vahvin orgaaninen ilmatorjuntakyky kaikista asevoimista mihin olen perehtynyt, lisäksi Hawk olisi alivoimainen jo ilmassa.

Mikä on Ammattisotilaan näkemys jalkaväkimiinakieltoon?

Järjetön päätös jonka taustalla on nähtävissä Halosen-Tuomiojan pasifistinen utopia. Järjettömyydestä huolimatta en usko sen olevan meille kohtalokas.

Jos poliittiset päättäjämme päättäisivätkin yllättäin kaksin-kolminkertaistaa puolustusbudjettimme, mihin maanpuolustuksen osa-alueihin Ammattisotilas haluaisi eniten ja nopeimmin satsata?

Ilmiselvää on, että maavoimien alueelliset joukot on nyt laitettava kuntoon. Tämä satsaus ei kuitenkaan vaadi puolustusbudjetin moninkertaistamista, ainoastaan nykyisten leikkausten perumisen. Voi olla hullua että tämä tulee sotilaan näppäimistöltä, mutta puolustusbudjetin kaksinkertaistamiseen vaativalla rahamäärällä olisi tässä turvallisuustilanteessa enemmän käyttöä ainakin opetuksen, kunnallisten palvelujen, päivähoidon, mielenterveystyön ja vanhustenhoidon alueilta. Lisäksi tieinfrastruktuuri tarvitsee merkittävästi lisää resursseja, samoin kuin poliisi ja pelastusala. Sotilaallista suorituskykyä lisättäisiin kaikista tehokkaimmin ja kustannustehokkaimmin liittymällä NATO:n jäseneksi.

Jos nyt kuitenkin noudatan kysyjän toivetta ja vastaan kysymykseen (vaikka se onkin kuin mitä-jos-voitan-lotossa-fantasia), tuolla rahalla hankkisi maavoimiin useamman hyökkäysoperaatioihin kykenevän prikaatin, pitkän kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä ja merivoimille kyvyn saattaa kauppamerenkulkua Tanskan salmiin asti. Henkilöstöpuolella tarvitsemme lisää ammattisotilaita sekä rauhan ajan kouluttajiksi että sodan ajan joukkoihin, on huolestuttava tilanne että meillä on 0-1 ammattisotilasta per alueellisten joukkojen pataljoona.

Juke kirjoitti:

Maanpuolustusaiheisilla foorumeilla törmätään toistuvasti erääseen ongelmaan. Meri/rannikkopuolustuksen järjestelyihin liittyvät niin staattinen rannikkotykistö linnakkeineen, liikkuvammat rannikkojoukot ja laivasto. On esitetty, että jakamalla resurssit puolustushaaran sisällä eri tavalla voitaisiin päästä suurempaan tehokkuuteen pintamaalien torjunnassa, saada lisäpanoksia sukellusveneetorjuntaan jne. Onko sinulla heittää perusteluja sille, miksi juuri kovin haavoittuvaksi kuviteltu ohjusvene on se tehokkain tapa puolustaa karikkoisia rantojamme? Pahat kielethän arvelevat linjauksen tulevan siitä, että sen on tehnyt laivastoupseeri.

Olen törmännyt tähän dialogiin usein, perusteluihin en juuri koskaan. Yleensä intetään että ostetaan lisää rannalta laukaistavia meritorjuntaohjuksia, ja poistetaan ohjusveneet. Väännettäköön tämä asia siis rautalangasta. Meritorjuntaohjuksen ongelmana on maapallo. Tarkemmin ottaen maapallon kaarevuus ja siitä muodostuva horisontti. Meritorjuntaohjuksia ei voida laukaista määrättömiä määriä sattumanvaraisesti, vaan maalista tulee saada havainto jotta ohjukselle voidaan kertoa mistä sen tulee aikanaan omalla hakupäällään maali etsiä. Vaikka rannalta laukaistavan meritorjuntaohjuksen kantama olisi 300 kilometriä, ilman ulkoista maalinosoitusta todellinen kantama on vain niin kauas mitä rannalta näkee. Ohjusveneissä on olemassa sensorit maalien havaitsemiseksi ja ohjusveneen voi ajaa merelle, jolloin vastustajaan pystytään vaikuttamaan jo kauempaa. Ohjusveneet, meritorjunta-ohjukset ja rannikko-ohjukset luovat alusten torjuntaan siis syvyyttä ja ne eivät ole päällekkäisiä ja toistensa korvaavia järjestelmiä vaan toisia täydentäviä järjestelmiä.  Ohjusvene sinänsä järjestelmänä ei ole erityisen haavoittuva, siinä on kuitenkin ELTI-sensoreita, ampumatarvikkeita meri- ja ilmamaalien torjuntaan ja toimiva tukeutumisjärjestelmä, ei voi kuin hämmästellä miten hyvin alus piiloutuu saaristoon. On kuitenkin totta, että rannikolta laukaistava meritorjuntaohjuslavetti on helpommin suojattavissa.

Sen haluaisin tietää että miten sukellusveneentorjunta toteutettaisiin jos ei taistelualuksilla? On totta, että merivoimien sukellusveneentorjuntakyky ei ole huippuluokkaa. Ei onneksi ole vastustajan sukellusvenevoimakaan Itämerellä.

Ko. keskustelussa ei oteta myöskään juuri huomioon, että rannalta ei voida toteuttaa merialueen koskemattomuuden valvonta- ja turvaamistehtävää. Jos vieraan vallan alus harhautuu merialueellemme, pitäisikö sitä heti kyselemättä täräyttää RBS-15:lla?

Victor M kirjoitti:

Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt antoi edellisen hallituksensa aikaan julistuksen, että Ruotsi “ei tule katsomaan sivusta” (tjsp) toisen pohjoismaan joutuessa sotilaalliseen kriisiin. Herättikö tämä uutinen keskustelua kantaväen keskuudessa? Suunnitelmat eivät varmaankaan muuttuneet? Millä mielellä siellä yleensä suhtaudutaan PM-yhteistyöhön?
Pohjoismaisessa puolustusliitossa emme todellakaan ole, mutta mikä oma mutusi Ruotsin roolista Suomen joutuessa sotaan?
Lisäksi, millaisena näet lennokki-ilmailun tulevaisuuden PV:ssä?

Hämmästyn yhä uudelleen siitä, kuinka vähän kollegani ovat kiinnostuneita ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tähän vaikuttaa keskeisesti kaksi asiaa, ensimmäinen on työn päivittäisen selviytymisen luonne. Kun energia töissä menee jatkuvasta pikkukriisistä toiseen selviytymisessä, ei paukkuja suurien kokonaisuuksien tarkastelulle enää jää. Toiseksi sotilaat Suomessa ovat kovin epäpoliittisia eivätkä monet halua tikullakaan koskea asioihin mitkä koskevat politiikkaa. Kyseessä on siis kuviteltu epäpoliittisen virkamiehen ammattiylpeys, joten kuraportaassa asiasta ei juuri esiinny mielipiteitä. Omat kokemukseni ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa toimimisesta ovat positiivisia, tanskalaisten kanssa en ole ollut viran puolesta juuri tekemisissä.

Täytyy olla asiaan vihkiytymätön tai sokea, jos ei ole havainnut Ruotsissa tapahtunutta perinpohjaista muutosta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Eristyneisyyden aika vaikuttaa olevan ohi, ja Ruotsi on asevoimien osalta erittäin integroitunut länsivaltioihin. Pidän siis erittäin mahdollisena että Ruotsi osallistuisi aktiivisesti sotatoimillaan Suomen tukemiseen mutta koska valtiosopimusta asiasta ei ole, ei ole myöskään varmuutta. Pidän Ruotsia myös erittäin luotettavana asetoimittajana kriisiaikanakin. Vaikka Ruotsi ei osallistuisi aktiivisesti Suomen puolustamiseen meidän elämäämme helpottaa huomattavasti jo se, että Ruotsi valvoo merialueensa ja ilmatilansa ja pitää kaupankäynnin pyörät pyörimässä, vaikka sitten vain Ahvenanmaan pohjoispuolisella merialueella. Se on itse asiassa selviytymisemme edellytys.

Miehittämättömien ilma-alusten merkitys on kasvamassa myös PV:ssä. Jalkaväkijoukoille ollaan hankkimassa mini-UAV järjestelmää ja Ranger tullaan korvaamaan. Ehkä meillä on joskus käytössä UCAV-tulituki, ken tietää.

Satunnainen kulkija kirjoitti:

Vähän laajempi ja vaikeampi kysymys, sillä se sisältää jo sinällään skenaarion, jota täällä ei välttämättä kannateta ollenkaan. Otan silti asian esiin, sillä olisi mielenkiintoista kuulla Ammattisotilaan mielipide ja ehdotuksia asiaan.

Jos asevelvollisuuslakia muutettaisiin niin, ettei asevelvollisuus (ts. varusmiespalvelus) koskisi kaikkia ikäluokasta (ottamatta kysymyksenasettelyssa kantaa siihen purettaisiinko koko asevelvollisuusjärjestelmä vai koskettaisiko se jotain osaa ikäluokasta), miten Suomen puolustus tulisi järjestää?

Lainmuutos ei välttämättä muuttaisi nykytilannetta kentällä mitenkään, kun ottaa huomioon että palvelukseen astuu n. 85% ikäluokasta ja kotiutuu n. 70% ikäluokasta. Meillä on siis valikoiva asevelvollisuus jo nyt.

Jos poliittinen paine asevelvollisuuden poistamiseksi johtaisi lopulta siihen, niin nykyisen uhkakuvan vallitessa meillä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin liittyä NATO:n jäseneksi ja houkutella Suomeen pysyvästi sijoitettavaksi esimerkiksi ruotsalaisia, saksalaisia, englantilaisia ja yhdysvaltalaisia joukkoja, ja maksaa heidän ylläpitonsa. Tai sitten keksiä miten saamme Venäjän EU:n ja NATO:n jäseneksi.

yrjö kirjoitti:

Aluksi kiitos taas uusista kirjoituksistasi, tahti on todella sopiva. Monesti on blogosfäärissä nähty liekin palavan nopeati loppuun. Alkuun tulee tekstejä tiuhaan mutta sittten lopahtaa. Ammattisotilas osoittaa harkintaa, kuten odottaa sopii.

Kiitos palautteesta! Pyrin kirjoittelemaan noin kerran viikossa, mutta joskus työ tuo siihen esteitä…

Rehellisesti ja kaunistelemetta, onko vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta konkreettista hyötyä Puolustusvoimille tai maanpuolustukselle vai onko se PV:n tukema harrastus ja lähinnä PR-muoto? Onko toiminta tärkeämpää vapaaehtoisille kuin PV:lle? Millainen on näkemyksesi mukaan kollegojesi yleinen käsitys vaapaaehtoisista: nauttivatko he joukkona arvostusta vai pidetäänkö heitä yli-innokkaana riesana?

Tähän asti tärkeämpää vapaaehtoisille, harrastusta ja PR:ää. Minä ja tuntemani kollegat pitävät usein sinilippispäisiä kavereitä vähän kaheleina, ja vähintäänkin vaarallisina. Joudumme kuitenkin ehkä muuttamaan kantaamme, sillä aselain kiristyessä ampumaharrastus yhteiskunnassa vähenee ja vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus on yksi keino millä PV:lle tärkeää ampumataitoa voitaisiin paremmin pitää reserviläisillä yllä.

Jos Ammattisotilaalla olisi valta päättää asiasta yksin, pyrkisikö Suomi NATO:n jäseneksi?

Olisimme liittyneet jo ajat sitten. Kaikki sotilaalle loogiset syyt puoltavat NATO:n jäsenyyttä. Valitettavasti poliittisessa NATO-keskustelussa ei ole logiikalla sijaa, vaan siitä puhutaan uskonkiihkossa käsittämättömiä argumentteja käyttäen. Eritoten vasemmisto ja perussuomalaiset suoraan sanottuna valehtelevat perustellessaan jäsenyyden vastustamista. Valitettavasti yksikään puolue Suomessa ei aja jäsenyyttä aktiivisesti, toivoin aikanaan että Kokoomuksesta ja SDP:stä (Lippos-laita) olisi ollut siihen mutta ei niin ei.

Mikä on Ammattisotilaan arvio tämän päivän varusmieskoulutuksen tasosta? Jos jälleen saisit päättää asiasta yksin, millaisia parannuksia tekisit?

Minusta taso on ihan hyvä. Varusmies on tänä päivänä kuitenkin ihminen, kansalainen jolle pyritään antamaan paras mahdollinen koulutus mitä annetuilla resursseilla pystytään. Uskon vilpittömästi kollegojeni pääosan tekevän työnsä ammattiylpeydellä. Jos saisin päättää, lisäisin kouluttajien määrää yksiköissä, sotaharjoitusten määrää ja peruskoulutukseen tarvittavaa materiaalia. Esimerkiksi ampumatarvikkeita on hävettävän vähän jokaista koulutettavaa kohden. Tämä materiaali ei olisi edes kallista.

Pidätkö hyvänä PV:n järjestelmää jossa reserviläiset sijoitetaan eri sodanajan tehtäviin? Olisiko henkilövalinnoilla saatavissa suhteellista etua enemmän vai onko massa yksinkertaisesti liian suuri paremmin seulottavaksi?

Haluaisin lisätietoa vaihtoehtoisesta järjestelmästä jotta voisin vertailla. Sen tiedän kokemuksesta, että joka ikinen kaveri arvioidaan varusmiehenä ja varmasti lähes jokainen reserviläisenäkin. Jokainen tulee seulottua useasti, kutsunnoissa, alokaskaudella, erikoiskoulutuskaudella, kotiutuessa ja kertausharjoituksissa. Ei siellä satunnaisesti nakella henkilöitä eri tehtäviin mutta valitettavasti materiaalin laatu ei ihan joka kerta tahdo riittää…

Suhteellinen etu mainittiinkin jo edellisessä kysymyksessä eli mistä löytyvät puolustuksemme parhaat suhteelliset edut? Missä olemme mielestäsi hyviä ja missä on parannettavaa?

Ammattitaidollisesti olemme mielestäni hyviä. Omasta kokemuksestani voin sanoa että meidän reserviläiset eivät häpeä monen maan ammattisotilaille pätkääkään. Meillä on opeteltavaa uusien innovaatioiden käyttöönottamisessa ja ideoinnissa, olemme vähän taaksepäin tuijottavia jäykkäniskoja.

Onko sotilastiedustelumme huippuluokkaa? Mikä on käsityksesi aiheesta ja millaiset tuntemukset kollegoillasi mahtaa tästä olla noin omien havaintojesi perusteella?

Ei kosketuspintaa aiheeseen.

Onko kansalaiskeskustelussa netissä ja lehtienkin palstoilla keskitytty coopertulosten surkeuden päivittelyyn ehkä liiaksikin? Sitä voisi maallikko luulla, että henkinen lujuus, kantti, velvollisuudentunto eli henkiset ominaisuudet näyttelevät yhtä isoa osaa suorituskyvyssä. Onko ammattiarmeijoiden sotilaiden coopertulokset keskimäärin paljonkin parempia perustaistelijoiden osalta? Toinen kuuma peruna keskutelussa on kansainväliset tehtävät yleisesti. Kun katsoo sitä lovea minkä kansainvälinen toiminta ottaa koko potista, onko tässäkin keskustelun kiihkeys panostuksiin nähden yliampuvaa?

Kuten olen tainnut jo muutaman kerran tässä blogissa todeta, kansalaiskeskustelu, media ja myös poliittinen keskustelu on täynnä harhakuvitelmia ja epäolennaisuuksia. Hyvänä esimerkkinä tämä cooper, aina päivitellään palvelukseen astuvien varusmiesten tuloksia, ei koskaan kotiutuvien, vaikka keskiarvo nousee n. 400-450 metriä palveluksen aikana. Sinänsä sotilaan aerobinen suorituskyky on keskustelun arvoinen asia.

Olen samaa mieltä kv. keskustelusta, tosin se on meillä TODELLA laimeaa jos vertaa vaikkapa Saksassa ja Hollannissa käytävään debattiin.

Jos jälleen hypoteettisesti diktaattorin valtuudet annettaisiin kalustohankintojen suuntaviivojen määrittelyssä eläkeikääsi asti, muuttaisitko hankintojen painotuksia? Olettaen, että budjetti olisi sama. Mitkä kohteet vaatisivat kipeimmin kehittämistä kokonaisuudessa? Voiko aiemmasta kirjoituksestasi alueellisten joukkojen varustuksesta päätellä jo vastauksen tähän?

Kyllä se sieltä löytyy. Omasta mielestäni isot linjat ovat kunnossa. Virheitäkin on tehty, viimeaikaisista merkittävimpänä NH-90 hankinta josta joku pitäisi tuomita maanpetturuudesta, mutta pääosin meillä menee oikeasti ihan hyvin. Alueelliset joukot ovat tosiaan tällä hetkellä retuperällä, toivottavasti eivät ole enää 2016.

Tunteeko Ammattisotilas saavansa arvostusta työssään? Täällä ainakin työtäsi arvostetaan.

Ei ole tarvinnut ammattia hävetä eikä vielä ole kukaan kadulla naamaan sylkenyt ja fasistiksi haukkunut. Ei tietysti sellaista ylistystä kuin Yhdysvalloissa, mutta en ole jäänyt kaipaamaankaan. Saunan lauteilla muutaman kaljan jälkeenhän suomalainen mies puhuu sydämensä puhtaaksi ja siellä kommentit ovat olleet tosi positiivisia. Taistolais-aikoina oli ehkä toisin.

EVK kirjoitti

Erittäin suuri kiitos tästä blogista. Mutua ja surkuttelua on verkko täynnä, mutta tässä blogissa on kevytharrastajan näkökulmasta ymmärrettävä, asiantunteva ja objektiivinen ote. Kysymys:

Jos meillä olisi mahdollisuus luoda uusia maavoimien itsenäisiä yhtymiä (oma ohj.-IT jne.) tai tst-osastoja, joilla oikeasti voitaisiin torjua naapurin moottoroituja yhtymiä, millaisista hankinta- ja perustamiskustannuksista puhutaan? Toisin sanoen tahtoisin tietää, mikä on yhden oikeasti taistelukelpoisen yhtymän karkea hintalappu.

Meillehän on jo tulossa sellaisia, 6 maavoimien uutta jalkaväkiprikaatia. Torjuminen tai kuluttaminen ei ole niin mahdottoman kallista, hyökkäyskyvyn hankkiminen sen sijaan on. Valmiusyhtymät tulivat todella kalliiksi ja kaikkia kustannuksia ei kai tiedä kukaan, ajoittuivathan hankinnatkin noin viidentoista vuoden ajanjaksolle. Useita satoja miljoonia yhtymää kohti kuitenkin. Mikäli suunnitellut hankinnat toteutuvat, näistä uusista jalkaväkiprikaateista on ihan oikeasti tulossa taistelukelpoisia. Niiden hankintojen yllä on nyt vain iso uhka.