Puolustusvoimien sodan ajan joukot koostuvat karkeasti kahdesta osasta, operatiivisista ja alueellisista joukoista. Operatiiviset joukot ovat niitä joilla taistelut tarvittaessa ratkaistaan, suuntaan tai toiseen. Niihin kuuluvat maavoimien valmiusyhtymät, mekanisoidut taisteluosastot, helikopterijoukot ja suurin osa ilma- ja merivoimista. Alueellisilla joukoilla suojataan kohteita, hidastetaan ja kulutetaan vastustajaa ja täten tuetaan operatiivisten joukkojen taistelua. Lukumääräisesti alueellisia joukkoja on verraten operatiivisia joukkoja enemmän.
Alueellisten joukkojen varustus on varsin kevyttä, eikä siihen ole juuri panostettu 1980-luvun jälkeen. Joukot liikkuvat pääosin yhteiskunnasta otetuilla ottoajoneuvoilla, esimerkiksi traktoreilla, maastoautoilla, pakettiautoilla, kuorma-autoilla ja sellaisilla. Joukoilla ei ole juurikaan viestivälineitä taistelujen johtamiseen tai pimeätaisteluvälineitä. Taistelijoiden henkilökohtainen varustus koostuu lähinnä rynnäkkökivääristä ja jaetusta puvustuksesta, joka voi olla maastokuvioitu tai sitten ei. Majoitusvälineetkin ovat vähän niin ja näin. Ilmatorjunta-aseistus on alueellisilla joukoilla lähes olematon, sen sijaan panssarintorjunta-aseita on vielä muutaman vuoden ajan, kunnes 1980-luvun lopulla hankitut kevyet ja raskaat kertasingot joudutaan vanhentuneina räjäyttämään.
Viime vaalikaudella pääsin nokikkain silloisen puolustusministerin kanssa, ja kysyin Häkämieheltä koska alueellisia joukkoja aletaan laittamaan kuntoon koska tilanne on hälyttävä. Kokeneena poliitikkona Häkämies ei häkeltynyt suorasukaisuudesta vaan vastasi: ensi vaalikaudella. Ja näin todella suunniteltiin.
Tasajaon ollessa huono taktiikka, Puolustusvoimissa hankkeet tapahtuvat jaksoissa joissa on oma painopiste. Muutaman viime vuoden aikana painopiste on ollut ilmatorjunnassa, ja panostuksella on saatu aikaan Crotalen modernisaatio uusilla ampumatarvikkeilla, valmiusyhtymien ohjusyksiköt on koulutettu ja Johtokeskus 06 – projekti on vuosien viivästyksen jälkeen saatu lähes valmiiseen tilaan. Lisäksi hankittiin Norjasta NASAMS II – ohjusjärjestelmä Buk M1:n seuraajaksi. Ilmatorjunnallisten hankintojen lisäksi rahaa laitettiin miinantorjuntakykyyn, tuloksena Katanpää-luokan miinantorjunta-alukset.
Alueellisten joukkojen vuoro olisi nyt. Joukot tarvitsisivat kipeästi uusia välineitä jotta ne kykenisivät täyttämään tehtävänsä. Hyvältä ei kuitenkaan näytä.
Hankintojen painopisteet 2010-2030
Kuten on nähtävissä, tälle vaalikaudelle osunut PV:n säästöleikkuri tulee syömään juuri alueellisten joukkojen varustusta. Kun tähän yhtälöön ynnätään vähenevät kertausharjoitukset, lopputulemana sodan ajan puolustusvoimat eivät ole Stefan Wallinia lainatakseni ”pienemmät mutta jossa lihakset näkyvät paremmin” vaan tosiasiallisesti pienemmät, huonommin varustetut ja heikommin koulutetut. Kaikki tämä samaan aikaan kun naapurimaassa kohotetaan iskukykyä.
Tilanteen korjaaminen PV:n sisäisin toimenpitein on vaikeaa. Tulevaisuuden rahoitus ei ole käytettävissä nyt. Mikäli tulevaisuuden hankinnat operatiivisille joukoille, meri- ja ilmavoimille käytetään maavoimien alueellisille joukoille, nämä valtakunnan selviytymiselle yhtä olennaiset kokonaisuudet tulevat kärsimään. Miten alueellisten joukkojen kehittäminen sitten pitäisi rahoittaa? Siihen kysymykseen kannattaa etsiä vastausta maanmainiosta Raha ja talous – blogista.
ammattisotilas 
No nyt täytyy todeta ”Alte Scheisse” luokan reserviläisenä, että tuota alueellisten joukkojen varustamista on odotettu pitkään – todella pitkään. ”Maavoimien vuosikymmen” ”Nuoremmista reserviläisistä muodostetut ja hyvin varustetut alueelliset joukot…” Tuttuja horinoita jo 20 vuoden takaa.
Ikävä ky
Samannäköinen käppyrä kuin nyt blogissa oli muistaakseni vuoden 2004 selonteossa ja siinä alueellisten joukkojen kehittäminen alkoi 2009. Joku kyyninen luonne voisi todeta, että säästöt tarjosivat Pv:lle loistavan tilaisuuden lopettaa tämän monien kantaupseerien syvästi halveksiman hankkeen työntäminen aina seuraavaan vuoteen tai seuraavalle vaalikaudelle. Nyt koko projektin yli voi vetää henkselit ja saa vielä syytettyä poliitikkoja. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole, Pv:n into säästää aina nimenomaan kertausharjoituksista ja alueellisista joukoista ei kuitenkaan ole jäänyt huomaamatta…
”Miten alueellisten joukkojen kehittäminen sitten pitäisi rahoittaa?”
Linkittämääsi, sinänsä varmaan mielenkiintoista, blogia en jaksanut sen kummemmmin avata, kun tuohon esittämääsi kysymykseen vastaus löytyy muutenkin.
Ensi vuonnakin ollaan 6 puolueen toimesta suunniteltu käytettäväksi noin 1300 M€ jollekin hallinnonalalle, jonka seurannaisvaikutuksetkaan ei ihan heti Suomessa näy.
Se, että jonnekin Sambiaan saadaan pari kaivoa tai aapista kylään lisää on kyllä panos/tuotos-suhteeltaan äärettömän huonoa rahankäyttöä(ts. politiikkaa), varsinkin kun sinne kaivattaisiin enemmän roskakoreja teiden vasemmalle ja oikealle puolen.
Rahan käyttö on ainoata oikeata valtaa; kulmaraudoista, ruusukkeista ja leijonista viis…
Tässä alkaa näin ruohonjuuritason reserviläisenä huolestuttaa, että alueellisten joukkojen osalta mennään malli Cajanderiin, versio Katainen. Kotoa löytyy kyllä muutamakin maastopuku ja muutenkin kenttäkelpoinen varustus sekä ne sotilaspassissa mukaan otettaviksi pyydetyt polkupyörä ja eräsukset… Se mikä huolestuttaa on että millä sohlolla joutuu ampumaan, jos wanha ystäväni nro xxx676 on jo sulattamossa. Onko muuten liikekannallepanossa missä määrin laskettu varustuksen osalta siviilien mukanaan tuomaan krääsään?
Muilta osin kiitoksia erinomaisen asiantuntevista teksteistä ja tsemppiä eteenpäin. Tuntemani ammattisotilaat ovat aika stressaantuneita noiden irtisanomisten ja supistusten kanssa.
Varmaksi en voi tietenkään voi sanoa, mutta sikäli kun vapaaehtoisen maanpuolustuksen touhuissa pyörin, on tänä vuonna jokaisen PV:n harjoituksen jälkeen annettu käteen kyselylomake varusteista, mitä reserviläinen voi tuoda mukanaan kriisitilanteessa, jos PV suorittaa niistä käyvän korvauksen. Eli tilanne lienee huono. Korjatkaa joku jos tiedätte paremmin.
Eihän se huono asia ole, jos pystytään käyttämään omia varusteita. Ne ovat ainakin käyttäjälleen sopivia ja hyvin todennäköisesti firman vermeitä laadukkaampia. Jos taas on pakko käyttää Prisman tuulipukuja yms. kun porukalla sen paremmin kuin Pv:llakaan ei ole kelvollisia varusteita, niin sitten tilanne tosiaan on huono.
Kiitokset Ammattisotilaalle kirjoituksesta. Eihän se suurta toivoa taaskaan herättänyt. Tuli vaan mieleen taas kysymys. Muistelen, että silloin noin kymmenen vuotta sitten, kun maakuntajoukkoja pykättiin pystyyn, niin lehdissä kerrottiin niistä suunniteltavan jopa kymmenien tuhansien, ettei sadan tuhannen porukkaa.
Ja nythän ne ovat muutama komppania siellä sun täällä. Onko muistikuvani maakuntajoukkojen alunperin suunnitellusta koosta väärä? Ja jos ei ole, niin mikä tämän touhun näivetti?
Poliittiset prioriteetit eli rahaa esim kehitysapuun ja muuhun mukavaan?
En ole perehtynyt riittävän hyvin maakuntajoukkoihin voidakseni niitä syvällisemmin kommentoida.
Tuota kehitysapu vs puolustusmäärärahat vertailua en jaksa sulattaa, se on jo niin väsynyt ja epäolennainen argumentti eivätkä ne ole toistensa vastakohtia.
Tuosta en ole täysin samaa mieltä, mutta kunnioitan bloginpitäjän linjaa, enkä tuohon kysymykseen enää palaa.
Maakuntajoukkojen osalta en tiedä rahoituksen osalta mutta ongelmana on se että joukot täyttyvät rerervin upseereista ja aliupseereista. Miehistö puuttuu.
Alueellisten joukkojen kehitys, uuden taistelutavan käyttöönotto ja maavoimien julkilausutut heikkoudet on nyt niin selvällä suomenkielellä ilmoille huudeltu, että korkeimman sotilasjohdon on yksinkertaisesti pakko saada konkreettista tulosta aikaan. Tosin alkaa olla aika surkuhupaisaa, jos MaavE listaa maavoimien vahvuudeksi vahvan panssarintorjunnan, heikkoudeksi poistuvan kaluston aiheuttaman suorituskykypuutoksen, ja muutamaa diaa myöhemmin todetaan 2016 suurimman osan pst-aseista olevan käyttöiän päässä. Ilmeisesti riittää, että ostetaan 3000 NLAW:a ja 700 Spikea operatiivisille joukoille, jonka jälkeen voidaan kirkkain silmin väittää pst:n olevan vahva.
P.S. Mainitsemasi blogi on ekonomistin silmin yhtä laadukas kuin suomi24:n maanpuolustuskeskustelu on ammattisotilaalle. Jos taloudesta haluaa lukea, niin Suomesta löytyy ihan uskottavienkin ekonomistien pitämiä yleistajuisia blogeja.
Kaapissa on kutakuinkin täysi lähtövarustus poislukien tarkoituksenmukainen aseistus, ja sekin puute poistuu kohtapuoliin Turun aselupahallinnon kiukuttelusta huolimatta. Reserviläisten varustus paranisi viidessä vuodessa ajanmukaisemmaksi mikäli uushankintoja saisi vähentää verotuksessa edes parilla satasella vuodessa. Kunnon kohottamisesta ei tosin rahalla selviä.
Mielestani olemme hieman hakoteilla tuon varustetason ajanmukaisemmaksi saamisen periaatteen kanssa… vastassa on vihollinen joka pyrkii saavuttamaan sille annetun tavoitteen ottamatta myotamielisesti huomioon vastustajan varustetasoa vaan pyrkimalla tuhoamaan.
Mikali kuten jo ilmaistu alueellisten joukkojen tehtava on suojata kohteita, hidastaa ja kuluttaa vastustajaa ja täten tukea operatiivisten joukkojen taistelua niin ei siina riita puoliksi varustetun osaston rahkeet suojaamaan operatiivisten joukkojen sivustaa sen toiminnan aikana, ei vaikka koukkaamassa olisi vain vahvistettu motorisoitu pataljoona.
Varustukset on oltava kunnossa, miehet koulutettuja ja toiminta taydellisesti koordinoitua, muuten kyseessa lienee vapaa palokunta ja rikkinaiset letkut.
Luulen, että keskustelu alueellisista joukoista on hieman, voisiko sanoa harhaista. Osa keskustelijoista selvästi ajattelee, että alueellisiin joukkoihin kuuluu jatkossakin ihan hirmuisesti väkeä. Kun hinaatte tavoitevahvuutta REILUSTI alaspäin niin silloin kirjoitukset tulevat ymmärrettäviksi. Ja kas, rahatkin riittävät. Riittävätkö vahvuudet, sen ratkaisee viime kädessä sitten mahdollinen hyökkääjä, eikös vain?
Mitä tavoitteita asetetaan esim. joukoille, joiden toiminta-aluetta on mm. Joensuusta pohjoiseen ja siitä vähän etelään? Nuo tavoitteet määrittävät varustuksen ja koulutustason? Vai asetetaanko kategoriset tavoitteet, joita oletetaan saavutettavan ”sillä mitä sattuu olemaan”? Tuskinpa.
Se on aivan selvää, että ns. maan elintärkeät alueet ja toiminnot, niiden puolustaminen imee kevyesti ns. parhaat joukot ja Ilma- ja Merivoimien kovimmat suoritukset. Muuta puolustetaan? Suoraan sanoen jäljelle jää aika vähän vaihtoehtoja niin tavoitteiden kuin keinojenkin osalta. Ovatko ym. alueet sitten edes mahdollisen hyökkääjän toimissa missä kurssissa? Hups, taas asia, jonka ratkaisee hyökkääjä, eikös vain?