Vaativuudesta

Ammattikuntani edustajat ovat tyypillisesti aika vaativaa joukkoa. Oikeiden suoritusten vaatimistahan aletaan iskostamaan sotilasjohtajiin jo aliupseerikoulun alussa. Pääsääntöisesti olemme (poikkeuksiakin on) hyviä vaatimaan alaisiltamme asevelvollisilta erilaisten taitojen hallintaa opetuksen jälkeen. Puutteistaankin huolimatta, uskon että asevelvollisten koulutus tästä näkökulmasta on kohtuullisen laadukasta. Toki on ymmärrettävä että 8000 kollegani joukkoon mahtuu monenlaisia. Mitä sitten vaadimme itseltämme / toisiltamme?

Asevelvollisten koulutuksen tavoitteena on sotakelpoinen joukko, oli kyse sitten varusmiehistä tai reserviläisistä. Sotilaiden taitoja ja kykyjä mitataan erilaisilla arviointikriteereillä jotka nekin, puutteistaan huolimatta, antavat ainakin jonkinlaista osviittaa joukon todellisesta suorituskyvystä. Arviointiin on haettu myös kansainvälistä oppia esimerkiksi lähettämällä upseereita NATO:n koulutuksenarviointielimiin tai vaikkapa Ilmavoimien Muuttolintu-projektin TACEVAL – evaluoinnin myötä. Valitettavasti ammattisotilaiden evaluoinnissa on vielä tekemistä.

Kaikille ammattisotilaille yhteisiä suorituskykyvaatimuksia ovat vuosittaiset fyysisen kunnon testit. Tulee osata ampua, suunnistaa ja marssia. Juoksukunnon ja lihaskunnon tulee olla tietyllä tasolla. Porkkanaa ei juuri ole, mutta keppinä sotaharjoituksiin ei ole asiaa, mikäli fyysinen suorituskyky ei riitä. Tämän ”rangaistuksen” järkevyydestä voidaan keskustella, sillä läheskään kaikilla ammattisotilailla ei valitettavasti ole edes halua osallistua sotaharjoituksiin. Entäs sitten ammatillisen suorituskyvyn mittaaminen?

Meillä jokaisella on oma sodan ajan tehtävämme. Joissakin tehtävissä (vaikkapa aluksen päällikkö tai ilmavoimien taistelunjohtaja) omaa sodan ajan tehtävää hoidetaan päivätyönä. Tämänkaltaisissa tehtävissä on tyypillisesti myös kelpuutusvaatimuksia, tulee kyetä suoriutumaan omista tehtävistään arvioituna, tai tehtävästä joutuu sivuun. Tätä mallia ei kuitenkaan läheskään kaikkialla sovelleta. Kuten jo aiemmin kerroin, suuri osa meistä työskentelee hallinnon ja huollon tehtävissä. Asevelvollisten kouluttaminenkaan ei ihan sellaisenaan ole pelkästään oman sodan ajan tehtävän hoitoa, vaikkakin ammattisotilaiden tulee valmistautua toimimaan johtamansa joukon kouluttajana aina perustamisesta sen kotiutumiseen saakka. Liian monessa tapauksessa esikunnissa tai huolto-organisaatioissa palveleva ammattisotilas jää vaille riittävää harjoittelua omassa tehtävässään. Itse en ainakaan näe, että yksi-kaksi sotaharjoitusta muutaman vuoden aikana on riittävästi.

Toimiva sotilasjoukko on kuin toimiva joukkue pallopelissä. Pelaajien ja valmentajien tulee saada harjoitella yhdessä ja erikseen taitojen ja yhteispelin parantamiseksi. Suorituksia tulee mitata jotta taso voidaan todentaa. Kuten joukkueessa valmentajan, myös asevoimissa esimiehen tehtävänä on vaatia alaisiltaan, vertaisiltaan ja itseltään suorituskykyä. Vaaditko sinä?

Suosittelen kaikille kollegoille irtautumaan ajoittain päivätyöstään, arvioimaan niitä suorituskykyjä mitä omassa tehtävässä vaaditaan ja henkilökohtaista tasoa näissä. Vaikka arkinen aherrus asiakirjojen tai välineiden parissa tuntuukin vievän kaiken ajan, suorituskyky tärkeimmässä tehtävässä tulee vain harjoittelemalla.

Ammattisotilaan näkemyksen mukaan henkilökunnan koulutuksessa on sodan ajan suorituskyvyn näkökulmasta paljon kehitettävää. Meidän tulee laatia luotettavia arviointimenetelmiä ja perustaa järjestelmä jossa esim vuosittain testataan kykyämme hoitaa sodan ajan tehtäviämme. Nyt se kaikki jää niin usein vain oletuksen varaan.

7 thoughts on “Vaativuudesta

  1. Yrjöperskeles kirjoitti:

    Tervehdys Ammattisotilaalle. Bongasin blogisi hiljattain ja sait minusta samantien vakilukijan. Olen tyypillinen 1980-luvulla varusmiespalveluksensa suorittanut reserviläinen, joka maanpuolustuksesta luulee paljon, muttei tosiasiassa kyllä tiedä mitään. Meitä on varmaankin tämmösiä enemmänkin, joten blogisi on hyvin tervetullut. Pidän itse yllä blogia, joka keskittyy tiettyihin yhteiskunnallisiin asioihin. Blogilla on jopa jonkun verran lukijoita. Lisäsin sinut linkkilistalleni, ja sitä kautta tännekin varmaan eksyy lisää sakkia. Tuskin pahastunet tästä. Odotan päivityksiä mielenkiinnolla, ja mulla nousee niissä esiin varmaan kysyttävääkin, mutta sitä vartenhan sulla kommenttiosio on. Laitoin itse asiassa tuonne alemmas jo jonkun kysymyksen, mitkä teksteistäsi ponnahtivat mieleen. Voimia eloon ja hyvää kesän jatkoa.

    • ammattisotilas kirjoitti:

      Tervehdys Yrjölle ja kiitos palautteesta. Jokaisessa bloggarissa elänee toivo että blogi kerää lukijoita, joten linkittäminen, fb-jakaminen, tweettaaminen, foorumijutut jne ovat aina tervetulleita.

  2. Jussi kirjoitti:

    Ainakaan fyysisen suorituskyvyn perusteella ammattisotilaat eivät ole tehtäviensä vaatimusten tasalla. Esimerkiksi vuodelta 2008 tehty erään valmiusprikaatin ammattisotilaiden fyysisen kunnon arvioinnissa todetaan: ”Kestävyyskunnon osalta 125 (69%) tutkimukseen osallistunutta henkilöä ei kykene saavuttamaan sitä minimivaatimusta,
    johon liikkuvaan sodankäyntiin tarkoitettujen sotilaiden olisi kyettävä”. Tässä tosin tarkemmat SA-sijoitustarkastelut oli jätetty pois, mutta makrotasolla viesti on selvä. Lisäksi ainakin aikaisemmin kuntoindeksi painotti aivan liikaa lihaskunto-osiota, jolloin täysin olemattomallakin kestävyydellä on mahdollista saada hyviä indeksituloksia. Itse asiassa kyseisen prikaatin ammattisotilaat, tarkasteltuna ainoastaan juoksutestin perusteella, sijoittuivat voimakkaasti viitearvoluokkiin heikko tai välttävä (44%!).

    Todennäköisesti ammattisotilaat vähättelevät huonon fyysisen suorituskykynsä implikaatioita omien tehtäviensä luonteella, ts. että he pärjäävät kyllä omissa tehtävisään hyvin. Tästä on tehty toinen tutkimus, joka antaa vahvoja viitteitä hyvän fyysisen kunnon merkityksestä myös esikuntatehtävissä toimiville. Koehenkilöt omasivat erilaisen liikuntataustan ja heidän hormonaalisia vasteita sekä sykeväli vaihteluita mitattiin koko 15 vrk:n ajalta. Harjoituksen aikana henkilöille ei muodostunut energiavajetta. Vapaan testosteronin suhdeluku laski koko harjoituksen ajan ja oli harjoituksen lopussa 17 % alkutilannetta alhaisemmalla tasolla. Henkilökohtaiset erot olivat tässä huomattavat. Ainoastaan huonokuntoisimmilla koehenkilöillä suhdeluku oli laskussa koko harjoituksen ajan kun parempikuntoisilla vapaa testosteroni oli harjoituksen päättyessä alkutilannetta korkeampi. Hyvällä kunnolla on siis suuri merkitys suorituskykyyn myös tehtävissä jotka eivät kuormita hengitys ja verenkiertoelimistöä.

    Ammattisotilas, käytätkö sinä työnantajan tarjoaman viikottaisen kaksituntisen, ja harrastatko muuten liikuntaa säännöllisesti?

    • ammattisotilas kirjoitti:

      Tervehdys Jussi.

      Ei voi muuta kuin yhtyä kommentteihisi fyysisen suorituskyvyn positiivisista vaikutuksista. Hälyttävää todellakin on se, että ammattikuntamme heikkokuntoisimmat ovat ammattikuntamme nuorimmat. Mitä tulee lihaskunnon ja hapenottokyvyn suhteeseen ja tärkeyteen, asiasta on monia mielipiteitä. Työyhteisöissä näkee usein voimaharjoittelijoita, jotka väheksyvät kestävyyden merkitystä (tämä konkretisoituu urputtamisena cooperin testissä) sekä kestävyysurheilijoita, jotka väheksyvät lihasvoiman merkitystä (heitä näkee harvemmin saleilla).

      Muistan kun astuin aikanaan virkaan ja kysyin tuosta kahden tunnin säännöstä, esimieheni vastasi: voit reenata vaikka 20 tuntia viikossa jos työ sen mahdollistaa, mutta joskus se ei mahdollista sitä ollenkaan. Harvoin harjoittelun puute on ajan puutteesta johtunut, sotaharjoitukset tekevät tähän poikkeuksen.

      Omassa harjoittelussani on sekä määrällistä että laadullista kehitettävää, viime kuukausina olen uudistuneen liikuntakipinän puraisemana käynyt harjoittelemassa pääosin kestävyysreeniä.

    • ammattisotilas kirjoitti:

      https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2010/04/tiedote-2010-04-08-12-49-01-174407

      Matti Santtilan väitöskirja käsittelee muuten tuota voimaharjoittelun ja kestävyysharjoittelun suhdetta sotilailla.

  3. Jussi kirjoitti:

    Tuo Santtilan väitöskirja ei tullut uutena. Olen myös rukannut omaa liikuntaharrastustani useamman ominaisuuden huomioivaan suuntaan. Tähän tarkoitukseen arvioin yhden ”lajin” olevan ylitse muiden: crossfit (http://fi.wikipedia.org/wiki/Crossfit). Paljon monipuolisia lihasvoima-, kestävyys- ja nopeusharjoitteita. Jos minun pitäisi päättää yksi liikuntalaji, jota sotilaat harrastaisivat, se olisi tässä. Tietenkin lisänä olisi hyvä olla suunnistusta ja jotain kamppailulajia (esim. perusteet Krav Magasta tai Defendosta), mutta ne ovat enemmän spesifisiä suoritteita. Pääpiirteittäin crossfit tarjoaa loistavan pohjan niin voimantuottoon kuin maksimihapenottokykyynkin. Lajin mukaisissa treeneissä huomaavat sekä voimanostoa harrastava vartiopäällikkö että maratoneja vetävä tiedustelukouluttaja omat puutteensa, mutta kummankaan ei tarvitse kokonaan siirtyä vastakkaisen leirin mukaiseen treeniohjelmaan. Riittää tulla vähän vastaan, ja kehittää itselleen monipuolisempi fyysinen suorituskyky.

    Kuitenkin pysyn aiemmassa kannassani kuntoindeksin määrityksen ongelmallisuudesta. Toisella osa-alueella on liian voimakas kompensoiva merkitys. Indeksiä laskettaessa ollaan liikaa muodossa A+B, kun pitäisi olla voimakkaammin muodossa A*B. Vielä mieluummin jälkimmäinen vaihtoehto siten, että osa-alueille tulisi vähenevät rajahyödyt, esimerkiksi tyyliin log(A)*log(B). Tällöin indeksi palkitsisi aina heikomman ominaisuuden kehittämistä, eikä mitään ylikompensaatiota tapahtuisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s