Kun pöly on viimein laskeutunut kenraali Makarovin vierailun jäljiltä, on tarkastelun aika. Suosittelen aluksi tutustumaan ko. puheeseen kokonaisuudessaan. Itse puhetta minun on turha ruotia enempää, media uutisoi näyttävästi muutamista yksityiskohdista jotka puheen seasta revittiin reposteltavaksi. Todettakoon että hallitus, lähinnä pääministeri Katainen ja ulkoministeri Tuomioja kompastuivat jalkaväkimiinaan vähätellessään sekä Makarovia henkilönä että hänen lausuntojensa merkitystä. Tämä tuli ilmiselväksi presidentti Niinistön vierailulla, Putinin ilmoittaessa ”Makarovin kanta on Venäjän kanta”.
Sotilaallinen uhka on kahden tekijän summa: suorituskyky ja tahto. Suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ei Venäjän muodostamaa uhkaa juuri käsitellä. Ajoittain ammattisotilailta kärtetään lausuntoja suorituskyvystä (vastauksen ollessa tyypillisesti ”sitä on tarkkailtava”), poliittiseen tahtoon ei poliitikot tai varsinkaan sotilaat halua median edessä koskea tikullakaan. Kosketaanpa vähän.
Kuten kenraali Makarov totesi, Venäjän sotilaallinen voima lähialueilla on verrattaen vähäinen. Vähäinen suhteessa alueen suuruuteen ja vähäinen suhteessa Suomen Puolustusvoimien suorituskykyyn. Itse joukkoja voi jokainen tarkastella Wikipediatiedon perusteella tai vaikkapa käyttämällä mainiota warfare.ru sivustoa. Lähialueen joukkojen määrä ei kuitenkaan ole indikaatio Venäjän asevoimien suorituskykyyn alueella. Koska Venäjällä ei ole enää kykyä ylläpitää sitä massiivista sotilaallista voimaa mitä Neuvostoliitolla oli hallussaan, on joukoista tehty entistä liikkuvampia. Millä operaatiosuunnalla tahansa Venäjä asevoimaansa käyttääkään, siirtää se sinne muilta alueilta korkean valmiuden joukkoja. Esimerkkinä käy 2008 Georgian sota, operaatio, jonka runko muodostettiin lähialueen joukoista joita täydennettiin eri puolilta Venäjää siirretyillä joukoilla. Harjoitukset ja voiman keskittäminen kesti muutaman kuukauden, sota Georgiassa ei siis tullut Venäjälle yllätyksenä johon se housut jalassa olisi joutunut reagoimaan. Venäjän maavoimissa on Wikipediatiedon mukaan noin 40 taistelukykyistä prikaatia joista ammattisotilaan arvion mukaan noin puolet voidaan tarvittaessa keskitttää yhdelle operaatiosuunnalle. Käyttäen samaa 50% laskukaavaa, Venäjän ilmavoimilla on kyky vaikuttaa yhdelle operaatiosuunnalle n. 150-200 hävittäjällä ja n. 200 rynnäkkö/pommikoneella. Merivoimat on ainoa puolustushaara jonka suorituskykyä ei juurikaan voida siirtää operaatiosuunnilta toiselle. Todettakoon, että Itämeren laivastolla on kyky estää tarvittaessa suomalaisia aluksia purjehtimasta Tanskan salmien kautta maailman merille, ja melko rajallinen maihinnousukyky Itämeren alueella. Sotilaallista potentiaalia on siis olemassa, mutta määrällisesti ollaan kovin kaukana Neuvostoliiton ajoista.
Tarkasteltaessa poliittista tahtoa syntyykin enemmän erimielisyyksiä, oli puhujana kuka hyvänsä. Meillä poliittisella tasalla tyypillisesti hoetaan yksissä tuumin että tahtoa ei ole. Ammattisotilaan kannalta tahtotila on merkityksetön. Tahtotila muuttuu tarvittaessa hyvin nopeasti, poliittisten intressien ohjaamana. Tahtotilasta tai syistä miksi valtio hakeutuu tai ajautuu konfliktiin on yhdentekevää lässyttää, vain suorituskyvyllä on merkitystä ja siihen meidän tulee varautua.
Suomalaiseen poliittiseen keskusteluun (jota korrektius kuvaa) ei kuulu Venäjän näkeminen uhkana. Puhutaan mieluummin hyvistä suhteista, yhteistyöstä, taloudesta tai mistä tahansa muusta. Ammattisotilaalle asia on yksinkertainen, Venäjä on Suomelle ainoa sotilaallinen uhka. Toki aiemmin mainitulla suorituskyvyn logiikalla voitaisiin yhtä hyvin todeta Yhdysvaltojen olevan Suomelle uhka, näitä näkemyksiä viljelevät voivat vapaasti mennä vappuna marssimaan punalippu kourassa toreille. Me ammattisotilaat harjoittelemme ja valmistaudumme (tai niin ainakin pitäisi) torjumaan hyökkäyksen idästä. Mistään muualta se ei vaan voi tulla, silti sitä ei voi sanoa ääneen. Ammattisotilas toivottaa myös ”ne jyrää meitin” – huutelijat maanrakoon. Taistelu ei ole koskaan niin yksinkertaista ja vaikeuksia on kaikilla. Meidän täytyy olla parempia, taitavampia, röyhkeämpiä, hyvin varustettuja ja kaikin puolin vittumaisempia kuin venäläisen sotilaan. Silloin, ja vain silloin, meillä on mahdollisuus.
ammattisotilas 
Hyvä blogi ja hyvä kirjoitus! Analyysi Venäjän merivoimista kuitenkin hieman ontuu. Venäjän merivoimat kykenevät siirtämään suorituskykyä operaatiosuunnalta toiselle, ja tekevätkin sitä taas nykyisin säännöllisesti, esimerkkinä olkoon vaikka Itämerellä pidettävät Zapad-harjoitukset, joissa on ollut mukana maihinnousualuksia mm Mustanmeren laivastosta. Kyllä, Venäjällä (edes suunnilleen nykyaikaisia) sota-aluksia on paljon vähemmän kuin NL:n aikana, mutta merellistä voimaa siellä on edelleen ja runsaasti. Eikä pienessä Suomessa merivoimien taistelualusten lukumäärä ole ollut noususuuntainen. Jos Suomea potentiaalisesti kohtaavaa merellistä uhkaa siis miettii, ei kannata unohtaa Pohjoista ja Mustanmeren laivastoa… jo muutaman sukellusveneen tai suuremman pintataistelualuksen tulo Itämerelle muuttaa asentelmaa rankasti meidän tappioksemme. Ja siihen ei kestä kuin viikko tai pari, jos tarvetta syntyy. Muuten olen sitä mieltä, että yksin Suomella ei sotatilanteessa ole – varsinkaan nykyisellä rahoituskehityksellä vrt RUS-FIN – jatkossa nykyisiäkään edellytyksiä. Toivottavasti järki joskus vihdoin voittaa vuosikymmenien propagandan vaikutuksen äänestäjiemme ja poliitikkojemme seuraavalla sukupolvella, ja liitymme Natoon. ”Obi Wan Nato, you are our only hope”. Unfortunately.
Kiitos erimiehelle palautteesta ja merellisen näkemyksen kasvattamisesta keskusteluun.
Mikäli tarkastelemme nyt merellisen voiman kasvattamista Itämeren operaatiosuunnalle, on se toki mahdollista tietyin edellytyksin. Olettakaamme että Venäjä pyrkii kasvattamaan Itämeren laivastonsa voimaa siirtämällä alusyksiköitä muilta laivastoilta.
Tyynenmeren laivastoon voinemme suhtautua varauksella, sillä Venäjä tarvitsee kaikissa tilanteissa läsnäoloa alueella ja purjehdusmatka on verraten pitkä. Kaspianmeren laivasto-osasto on maan ympäröimä ja lähes olemattomiin kutistunut, joten jäljelle jää Pohjoinen laivasto ja Mustanmeren laivasto. Näistä Pohjoinen laivasto on todennäköisempi vaihtoehto, ainakin niin kauan kuin tilanne Kaukasuksella on tulehtunut.
Siirretään voimaa kummasta hyvänsä, täytyy Tanskan salmien olla venäläisille sota-aluksille avoinna. Suomen ollessa EU:n demokraattinen jäsenvaltio, pidän mahdollisena että unioni, NATO tai Ruotsi ja Tanska keskenään sulkisivat Tanskan salmet sota-alusten transitliikenteeltä Suomen ollessa uhattuna. Sen varaan emme voi laskea, mutta toisaalta Venäjäkään ei voi laskea sen varaan että Tanskan salmet ovat täysin purjehdusvapaata aluetta.
Helpoin tapa Venäjälle kasvattaa voimaa Itämerellä on kasvattaa ilmavoimakomponenttia alueella. Ilman tätäkin, Puolustusvoimilla ei valitettavasti ole arvioni mukaan saattokykyä Tanskan salmiin asti, eritoten sukellusveneitä ja ilma-asetta silmälläpitäen.Tähän päätelmään tulee jokainen kun tarkastelee julkisista lähteistä Merivoimien alusyksiköiden varustelua. Kansakunnan toimivuudelle elintärkeä merellinen huoltoliikenne täytyy siis käytännössä hoitaa ruotsalaisiin satamiin, Tukholmasta pohjoiseen. Tämän merenkulun turvaaminen lieneekin Merivoimien päätehtävä.
Palaan rahoituskehykseen myöhemmässä blogikirjoituksessa, mutta jokainen ammattisotilas tässä maassa lienee yhtä mieltä sen vähäisyydestä.
Hyvä blogi, mielenkiintoista luettavaa. Toivottavasti jaksat tulevaisuudessakin kirjoitella lisää samaan tahtiin.
Erinomainen blogi! Tälläistä on allekirjoittanut jo pidemmän aikaa kaipaillut.
Hieman ottaisin kantaa liittyen Venäjän merivoimiin ja tarkemmin sanottuna Itämeren laivaston vahvuuteen sekä alus(osastojen) liikuteltavuuteen Itämerelle toisista laivastoista.
Venäjän merivoimat ovat aloittaneet suuren modernisoinnin jokaisen laivaston ja laivueen alueella. Muutama uudishanke on ollut jäissä rahoituksen ja työmoraalin puutteen vuoksi. Mutta viimeaikoina nekin ollaan potkaistu uudelleen käyntiin ja työtahti varsinkin Itämeren telakoilla on kiihtynyt. Ja muunmuassa Kronstadiin ollaan rakentamassa täysin uutta, suurinta telakkaa koko Itämeren alueella.
Pietarissa sekä Kaliningradissa on valmistumassa useita uudishankkeita, joista osa tullaan sijoittamaan nimenomaan Itämeren laivastoon. Tästä päivästä vuoteen 2015 mennessä Itämeren laivastoon on liittynyt 1 uusi maihinnousualus, 2 uutta korvettia sekä 1 uusi fregatti. Tämän lisäksi aikavälillä 2015-2020 Itämeren laivasto tulee vahvistumaan 1-2:lla uudella fregatilla, yhdellä helikopteritukialuksella sekä toisella uudella maihinnousualuksella.
Olit täysin oikeassa että määrällisesti ollaan paljon jäljessä siihen verrattuna mitä se oli silloin Neuvostoliiton aikana, eikä Venäjällä ole tarkoituksenakaan kasvattaa alusten määrää vastaavanlaiseksi vaan nimenomaan tuoda taistelukykyä ja pelotetta näillä moderneilla ja kompakteilla nykyaikaisilla taistelualuksilla.
Venäjän merivoimat, sekä etenkin Itämeren laivasto harjoittelee maihinnousua suurilla harjoituksilla vuosittain. Vuonna 2015 varsinaisia maihinnousualuksia on kolme sekä ilmatyynyaluksia kaksi. Em. suurien alusten lisäksi tottakai löytyy myös useita pienempiä maihinnousuveneitä. Mutta kyseisillä suurilla maihinnousualuksilla sekä ilmatyynyaluksilla kyetään liikuttelemaan suuria sotilasmääriä, sekä panssariajoneuvoja.
Seuraavaksi käsittelisin hieman joukkojen siirtoa muista laivastoista Itämeren operaatioalueelle. Eli on kuitenkin huomioitavaa, että niin pohjoisesta- kuin Mustanmeren laivastosta ja kaspian laivueesta pystytään siirtämään aluksia jokireitistöjä pitkin Suomenlahden pohjukkaan. Tällä haen siis takaa sitä, että Tanskansalmen ohittaminen ei ole välttämätöntä esimerkiksi sukellusveneille ja pienemmille taistelualuksille.
Ja mitä tulee Kaspian laivueeseen, niin Venäjä on myös alkanut vahvistamaan ja uudistamaan sitä. Viimeisen muutaman vuoden aikana Kaspian laivue on vahvistunut yhdellä modernilla fregatilla sekä kahdella modernilla korvetilla. Lisäksi tämän vuoden aikana Kaspian laivue vastaanottaa toisen samanlaisen fregatin sekä kolmannen korvetin. Kaspian laivueelle on tilattu edellämainittujen korvettien lisäksi vielä kolme vastaavanlaista alusta, jotka todennäköisesti ovat kaikki liittyneet laivueeseen 2015 mennessä.
Allekirjoitan täysin näkemyksesi tuosta, että meidän oma merellinen puolustuskyky on riittämätön verrattuna itänaapurin taistelukykyyn. Ja tästä johtuen allekirjoitan myös ”erimiehen” näkemyksen NATO-asiaan. Mutta siihen menee vielä aikaa kunnes päättäjät heräävät todellisuuteen..
Toivottavasti sinulle ei tullut mitenkään sellainen olo, että täällä yrittää vain joku juntti päteä asioista. Koska ei, se ei ollut missään nimessä tarkoitus. Tarkoituksena oli vain tuoda hieman lisää keskustelunhedelmää tähän yhteen puolustushaaraan liittyen.
Jatka blogin kirjoittelua jatkossakin, paras blogi mitä verkosta löytyy! Hyvä että joku nostaa täällä kissoja pöydälle!
Tervehdys Ammattisotilaalle ja kiitos kirjoituksestasi. Herätti muutamia kysymyksiä:
”Venäjän maavoimissa on Wikipediatiedon mukaan noin 40 taistelukykyistä prikaatia joista ammattisotilaan arvion mukaan noin puolet voidaan tarvittaessa keskittää yhdelle operaatiosuunnalle.”
Tiedätkö, ovatko nuo prikaatit täysivahvuisia jo rauhan aikana, vai täydennetäänkö osa liikekannallepanossa? Liekö Venäjä muuten kokonaan jo luopunut moottoroiduista jalkaväkidivisioonista ja panssaridivisioonista, jotka pitkään muodostivat maavoimien rungon? Ja onko sinulla tietoa, kuinka suureksi Venäjä pystyisi nykyisin mobilisoidun armeijansa saattamaan? Onhan siellä reserviläisiä vaikka kuinka paljon, ja käsittääkseni Venäjällä vanhemmatkin aseet ovat varastoissa.
Kysymys mereltä, vaikka ymmärtääkseni maavoimien miehiä oletkin:
Ymmärtääkseni Suomen merivoimien perustehtävänä oli aikaisemmin maihinnousuhyökkäyksen torjuminen, mutta nykyisin se on kauppamerenkulun turvaaminen. Voisiko ajatella, että perustehtävään nähden tämä ohjusilmatyynyalus Tuuli ei sitten ollutkaan sellainen susi kuin on todettu, mutta sen olemassaolo muuttui tarpeettomaksi, kun merivoimien perustehtävä muuttui? Niin huom, jos muistan perustehtävät väärin, niin kysymyksen voi jättää huomioimatta.
Venäläisillä on tavoite saada kaikki rauhan ajan yhtymänsä taistelukelpoisiksi ja valmiina lähtemään operaatioon noin vuorokaudessa. Vaikka sikäläinen sopimussotilasjärjestelmä onkin ottanut takapakkia ja asevoimien ammattimaistuminen on vielä kesken, on syytä olettaa että kaikki rauhan ajan yhtymät tulevat olemaan korkean valmiuden joukkoja. Itse vuorokauden lähtövalmiusvaatimusta voidaan tarkastella lähemminkin, todettakoon kuitenkin tässä että sotakokemukset Libyassa, Georgiassa, Irakissa ja Jugoslaviassa kertovat meille että myös täysin ammattisotilaisiin perustuvissa asevoimissa laajan operaation käynnistäminen vie aikaa aina vähintään viikkoja, usein kuukausia.
Pysyvän valmiuden joukkojen lisäksi Venäjän asevoimilla on varastoja ja huoltolaitoksia joissa voidaan perustaa lisää sodan ajan joukkoja reserviläisistä. Näiden merkitys on kuitenkin pienentynyt ja pysyvien joukkojen merkitys kasvanut.
ITA Tuulista olemme samoilla linjoilla. Merivoimien tärkein tehtävä muuttui Venäjän maihinnousukyvyn heikennyttyä Itämeren alueella. Olen Tuulissa käynyt sisällä ja alukseen minuun verrattuna verrattain perehtyneempi kollegani antoi kyllä ymmärtää että itse alus oli koeajojen perusteella toimiva sotalaiva siihen tehtävään mihin se suunniteltiin eli lujaa rannalta merelle, puikot matkaan ja lujaa takaisin. Kelissä kuin kelissä, ympäri vuoden. Pahimman jäätalven aikaan Tuulin liikkuvuus olisi ollut huikea perinteisiin aluksiin verrattuna. Doktriinin muututtua alusluokalle ei nähty tarvetta.